Nyt, yli kaksi kuukautta myöhemmin, saimme vihdoin viimein kuskattua nuo havut pois tältä tontilta. Tämän(kin) asian olisi toki voinut hoitaa aiemmin, mutta me emme kaiketi toimi niin. Jos havut olisi kärrännyt hyvissä ajoin maankaatopaikalle (jonne ne siis lopulta päätyivät), olisi nurmikkomme nyt tasaisen vihreä - ilman isoa kaljua läikkää siinä missä havut makasivat nuo pari kuukautta. Lisäksi olisimme välttyneet tuhansilta varisevilta havuilta, jotka eivät enää kuukausien jälkeen tahtoneet pysyä paikoillaan. Alkuviikosta kannoimme havut soralle odottamaan jatkoa. Tässä vaiheessa olin vielä varma siitä, että siinä ne nököttäisivät seuraavat kaksi kuukautta, kunnes jäljellä olisi enää kasa rankoja isossa neulasmeressä.
Onneksi saimme avuliailta naapureiltamme peräkärryn lainaan ja sattumalta tällä viikolla oli lupa viedä paikalliselle maankaatopaikalle risuja ilman lisäkustannuksia. Mies siis otti etäpäivän töistä, jotta saimme pari havukärryllistä heitettyä.
Ja nyt kun paikka tuli tutuksi, voisi takapihan oksakasaa keventää vaikkapa syksymmällä. Harventamista tulee pihalla jatkossakin, kun tuomet tuntuvat levittävän oksansa joka paikkaan. Viime kesän karu yllätys taloon muuttaessamme olivat juurikin nuo tuomet, jotka tuomenkehrääjäkoi oli ottanut haltuunsa. Aavemaiset seittien peitossa olevat puut kuhisivat toukkia, eikä olisi tullut mieleenkään viettää aikaa noiden puiden katveessa. Toivomuksena olisi, että tuomet saisivat tämän kesän olla rauhassa ja toukat ja koit pysyttelisivät jossain hyvin hyvin kaukana.
Ja koska Miehenalku heräsi juuri ensimmäistä kertaa (tänä yönä) yöuniltaan nukuttuaan noin tunnin, jätän tämän blogikirjoitukseni tähän ja palaan asiaan muissa aiheissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäpä mietit?