sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Raakaa kakkua

Muutama päivitys takaperin vihjaisin ihanasta syntymäpäivä-/äitienpäiväkakusta, jonka syöminen kesti ennätyksellisen monta päivää. Yhtenä syynä oli kaiketi se, että kakkua säilytettiin pakastimessa ja vaati jonkin verran sulattelua, ennen kuin hampaat siihen pystyivät. Pakastin myös kätki herkun niin hyvin, että muutamana päivänä sen olemassaolo yksinkertaisesti unohtui.

Olen tehnyt raakakakkua tätä ennen kahdesti. Kerran tein avokadosuklaakakun, joka vaatii ehdottomasti oman päivityksensä. Arkistoja kaivellessani huomasin kuvanneeni tuon herkun neljä kuukautta sitten, joten jospa lähiaikoina saisin aikaiseksi julkaista ohjeenkin kuvineen päivieen. Ohje ei edes ole omani, vaan lähes suora kopio iltasanomien ruokasivuilta. Ensimmäinen raakakakkuni oli isänpäiväkakkuna palvellut sitruunainen "juustokakku". Juusto oli korvattu kokonaisuudessaan cashewpähkinöillä.ja ohje löytyy täältä.

Vadelmaista raakakakkua pääsin maistamaan ystäväni / Miehenalun kummitädin äidin luona. Kakkua oli jäänyt edellispäivän ristiäisistä, kun kummitädin veljenpoika sai nimensä. Ystäväni heitti minua myöhemmin ohjeella, joka löytyy täältä.



Mutta kun minä teen, niin kaikkea täytyy olla varuiksi enemmän. Tämä todettiin mm. tänään, kun tarjosin ystäväperheelle hedelmäsalaattia ja vaniljavaahtoa. Hedelmäsalaattia ei paljoa jäänyt, mutta tuota pirullista vaniljarahkahässäkkää (meillä niin harvinaisia maitotuotteita) on edelleen jääkaapissa. Marjaisaan kakkuun palatakseni, jaan teille oman versioni ohjeesta, siltä osin kuin sen muistan. Tuon yllä olevan mukaan kakkua voisi ehkä säilyttää jääkaapissa, mutta minun versiostani tuli pakostikin pakasteversio, koska marjoja oli sen verran paljon suhteessa kakkua koossa pitävään kookosöljyyn. Omalla vastuulla siis, olkaapa hyvä!


Kookosmamman marjaisa raakakakku

Pohja
125 g pekaanipähkinöitä (pirkkapussi)
reilu desi liotettuja manteleita
1,5 dl kuivattuja taateleita
pari rkl voita

Päällinen
4 dl liotettuja cashewpähkinöitä
2 sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria
1 dl kookosöljyä sulatettuna
½ dl - vajaa desi hunajaa (oman maun mukaan)
4 dl pakastevadelmia
2 dl pakastemansikoita


Liota manteleita ja cashewpähkinöitä väljässä vedessä 4 tuntia, mutta mielellään yön yli. Pähkinät ja mantelit imevät itseensä vettä, varsinkin cashew, joten ne ovat myös pehmeämpiä ja paremmin hienonnettavissa. Ennen käyttöä liotusvesi siivilöidään pois.Tämä vaihe on hyvä huomata jo ennen kuin aloitat kakun tekoa, koska se lisää valmistusaikaa runsaasti.

Paahda pekaanipähkinöitä voissa sen verran, että ne saavat hieman väriä ja sen myötä myös makua. Varo polttamasta pähkinöitä, ellet halua palanutta sivumakua kakkupohjaan.


Hienonna pekaanipähkinät, mantelit ja taatelit monitoimikoneella tai muulla hommaan soveltuvalla keittiövälineellä. Itselläni käytössä monitoimikone terän kanssa. Lisää joukkoon pari ruokalusikallista voita, jotta pohja pysyy varmasti kasassa. Oman suutuntuman mukaan pohjaan voi jättää vähän pureskeltavaa, tai hienontaa massan mahdollisimman tasaiseksi.


Painele pohjamassa leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Parhaiten tämä onnistuu omin käsin.



Sulata kookosöljy kattilassa miedolla lämmöllä. Kesähelteillä öljy lienee nestemäisessä muodossaan jo valmiiksi, sillä sen sulamispiste on noin 25 astetta.
Hienonna cashewpähkinät ja lisää joukkoon vaniljasokeri, hunaja ja sitruunanmehu. Tämä vaihe voi kestää useita minuutteja, koska oikean koostumuksen aikaansaaminen ei tapahdu ihan hetkessä. Maltti on siis valttia, jos haluaa mahdollisimman tasaisen lopputuloksen. Lisää lopuksi sulatettu kookosöljy kokoajan sekoittaen.


Lisää marjat ja jatka sekoittamista / hienontamista kunnes seos on omaan mieleen sopivaa. Marjat voivat olla suliakin, etenkin mansikoiden kohdalla se helpottaa urakkaa. Jos pähkinämassa ei itsessään sekoitu tarpeeksi hienoksi vaan tarttuu astian reunoihin, voi marjojen lisääminen (jo aiemmin) auttaa koko massan sekoitusta.
Kaada täyte pohjan päälle ja pistä pakkaseen pariksi tunniksi.

Lopputulos näyttää tältä. Leikkaa annospalat lautaselle sulamaan ja säilytä pakastimessa, ellet aio syödä kakkua loppuun saman päivän aikana. En tosin kokeillut pysyisikö kakku myös jääkaapissa kasassa, mutta huoneenlämmössä se alkoi lässähtää tarpeeksi sulettuaan eli kookosöljy ei onnistunut pitämään marjamäärää aisoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä mietit?