Marraskuu ja dinosauriin luu

Hui sai sai! Oliko mulla blogikin, kappas... No, ehkä taukoilu teki hyvää. Voin nyt syksyn piemenevinä iltoina löytää harrastukseni uudelleen. Eli hengissä ollaan, kaikki kolme. Kesä vei mennessään ja syksy loputkin. Kesän aikana saimme puuvajaprojektimme päätökseen ja kasvimaaltakin tuli kannettua niin porkkanoita, sipuleita kuin kesäkurpitsaakin.

Ensi kevään isona urakkana on kyllä kääntää kasvimaa heti kuin mahdollista, jotta päästään kylvämään huomattavasti edelliskesää aiemmin. Josko saisi silloin maahan myös salaattia ja perunaa. Lehtimangoldi ajoi tämän kesän salaatin aseman ja ihan hyvin maistui sekin. Nyt marraskuussa ei kasvimaan antimista ole jäljellä kuin hiukan sipulia pakkasessa ja avomaankurkut säilykkeinä.

Omenaa tuli enemmän kuin tarpeeksi. Puuvanhus valkea kuulas innostui tuottamaan ylimitoitetun sadon, josta iso osa päätyi huonoksi menneinä pihan perälle matojen ruuaksi. Pakastimesta löytyy siitä huolimatta litrakaupalla omenamehua ja -sosetta talven herkutteluhetkiin.

Miehenalku täytti elokuussa vuoden ja on pian jo 1 v 3 kk! Kovaa mennään, kävellen ja juosten. Kiipeily on uusin ihana harrastus, oli se sitten keittiön pöydälle tai kenkätelineen yli rappuun. Pitäisi vihdoin saada kauan suunniteltu turvaportti paikoilleen.
Palasin työelämään elokuussa ja syyskuussa pikkumies aloitti päiväkodissa. Hoitoon meno on sujunut paremmin kuin hyvin ja poika tuntuu viihtyvän. Päiväkodissa nukutaan maksimaalisia 2,5 tunnin päiväunia, joista kotona voi vain haaveilla. Tänään päiväunille nukuttaminen kesti 45 minuuttia, toivottavasti huomenna päästään vähemmällä. Yöt sujuvat onneksi nykyään vain yhden aamuyöherätyksen taktiikalla, vaikka poika saisi oppia nukkumaan hieman pidempään - etenkin viikonloppuaamuisin.

Semmoinen pikapäivitys tällä erää. Hyvää huomista isänpäivää ja valoa pimeään marraskuuhun. Onneksi "kohta" on joulu! <3

Loppuun vielä pari fiilistelykuvaa kesälomareissulta Briteistä.

Skotlannin nummia.

Isle of Man.

Näkkäriä ja vauvaleipää

Kun päätin alkaa pitämään blogia, ensisijaisena ajatuksena oli kirjoittaa lähinnä ruokaan liittyviä päivityksiä. Paljon on kuukausien aikana tullut kuvattua erilaisia ruokia vaihe vaiheelta, mutta julkaisematta ovat jääneet. Saa nähdä tuleeko näin jälkikäteen jaettua ohjeita, joita toisaalta ei välttämättä edes ole. Tykkään kokata kokeillen, ja harvoin etsin tai noudatan jotain tiettyä ohjetta pilkun tarkasti. Lähinnä leivonnassa tulevat tarkemmat, hyväksi havaitut ohjeet tarpeeseen. Niihin on myös helppo lisätä vähän omaa leimaa mukaan, kun tehdessä huomaa mikä toimii ja mikä ei.

Pari kuukautta takaperin kävimme Jyväskylässä, jossa veljeni ja kihlattunsa, eli puolet Miehenalun kummeista, asuvat. Sain siellä syödäkseni todella herkullista sosekeittoa, johon he olivat keksineet paistaa lisäksi cashewpähkinöitä ja tuoreita herkkusieniä. Tokihan tätä oli kokeiltava myös kotona, ja hyvää oli!

En kuitenkaan puutu tähän ohjeeseen sen enempää. Sosekeitossa toimii mm. porkkana, bataatti ja kukkakaali. Tältä samaiselta reissulta tarttui mukaan ohje siemennäkkileipään. En tiedä mistä alkuperäinen ohje on peräisin, mutta tälläisena se minulle esiteltiin:

Siitä siis lähdin liikkeelle ja muokkasin oman hyväksi havaitsemani version, jonka jaan nyt teille.


Kookosmamman siemennäkkileipä

2 dl tattarijauhoja
½-1 dl tattarihiutaleita
½ dl pellavansiemeniä
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
1 tl suolaa
½ dl öljyä
3-4 dl (kuumaa) vettä



Sekoita kuivat aineet kulhossa. Kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä voi halutessaan hienontaa hieman morttelissa. Lisää öljy ja vesi.

Uuniin menossa.

HUOM! Veden määrä on minulle edelleen mysteeri. Useimmiten olen tehnyt käyttäen 3 desilitraa, mutta pari viikkoa sitten se ei olisi millään riittänyt, vaikka muut ainekset olivat samat kuin yllä. Olen kokeillut käyttää kuumaa vettä, koska joissain ohjeissa olen sellaiseen törmännyt, ja se kai puurouttaa jauhot ja hiutaleet jämäkämmäksi kuin mitä kylmä vesi tekisi. Muuta selitystä en keksi sille, että taikina on toisinaan juoksevaa ja helposti levitettävää ja toisinaan niin tönkköä, että pysyisi kulhossa vaikka sen kääntäisi ympäri. Kaulitsemaan en ole lähtenyt, eikä se mielestäni ole tämän leivän kohdalla tarpeen - jos edes mahdollista.
Käyttökelpoisin taikinan koostumus on suht löysä, että taikina on helppo levittää leivinpaperille. Liian vetistä ei kuitenkaan kannata tehdä, koska tarkoituksena on haihduttaa neste pois ja tehdä leivästä kuivaa ja kovaa.

Paista uunissa 150 asteessa noin 50 minuuttia, tai kunnes näkkäri on kauttaaltaan kovettunut. Itse olen käyttännyt kiertoilmaa ja siihen tuo 50 min on aika sopiva aika. Anna jäähtyä ja pistä palasiksi.

Jos taikina on suht kiinteää, voi palojen tekeminen onnistua jo ennen uuniin laittamista. Pizzaleikkurilla saa tällöin vedettyä "katkoviivat", joiden kohdalta valmiin leivän saa kätevästi siisteiksi annospaloiksi.

-----------------------------------

Kokeilin tehdä leipää myös Miehenalulle, koska en halua kaupan leipiä hänelle vielä antaa. En löytänyt sopivaa vauvaleipäohjetta netistä, joten sävelsin hiukan. En voi sanoa pojan tykästyneen tähän luomukseeni heti ensimaistamisesta lähtien, mutta omasta mielestäni leipä ei ollut hassumman makuista, joten jaanpa ohjeen teillekin. Valmiin leivän paloittelin sormiruokailuun sopiviksi annospaloiksi ja heitin pakkaseen, josta sitä on helppo tarpeen mukaan sulatella.


Miehenalun luumuvuokaleipä

2 dl kaurahiutaleita kaurapuuroksi keitettynä
(vettä puuroon)
2 kananmunaa
2 porkkanaa hienona raasteena
2 rkl kookosöljyä
vajaa ½ dl oliiviöljyä
1½ dl tattarijauhoja
8-10 kuivattua luumua paloiteltuna



Keitä kaurapuuro ja anna sen jäähtyä. Puuro saa olla aika jämäkkää. Lisää munat, porkkana, öljyt, jauhot ja paloitellut luumut. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Paista 175-200 asteessa, kunnes leipä on kypsä.

Uuniin menossa.

Sadepäivän loruilua

Tänään, kuten eilenkin, satoi lähestulkoon koko päivän. Iltapäivästä näytti jo taukoavan ja toiveikkaana riensimme välipalalle, jotta jaksaisimme pihahommissa ainakin tunnin. Siinä ruokapöydässä istuessamme sade alkoi taas kaatamalla, eikä loppua näkynyt. Jäimme siis sisälle.

Mutta hyvä se on sataakin. Ainakin kukkapenkit rehottavat ja marjapensaat kiittävät. Raparperikin näyttää räjähtäneen lähes käsiin, ja pitäisi alkaa korjaamaan satoa ennen kuin on liian myöhäistä. Olen viime viikkoina tyhjentänyt pakkasesta viime kesän raparpereja, joita olemme nauttineet kiisselin muodossa jo kolmesti. Olisihan noita voinut keitellä pitkin talveakin, jos olisi tajunnut.

Olenpa saanut katsottua muutaman elokuvankin, Miehenalun nukahdettua molempina päivinä pariksi tunniksi syliin. Eilen tuijottelin boksilta elokuvan Doubt (Epäilys) ja tänään Coco avant Chanel. Tykkäsin kyllä molemmista, etenkin Cocosta. Seuraavaksi työn alla on Geishan muistelmat (Memoirs of a Geisha), jossa pääsin jo vähän alkuun. Mielenkiintoista draamaa siis, mistään pilipalikomedeioista en jaksa enää niin innostua. Paitsi jos kyseessä ovat legendaarisen pöhköt Pekka ja Pätkä -elokuvat, joita tuntuu taas tulevan telkkarista.

Sadepäivät saivat minut myös viimeistelemään lorukorttiprojektin, jonka aloitin kuukausi pari takaperin. Vauvakerhosta saimme syksyllä jonkinlaisen loruarsenaalin, josta kuvat värittämällä ja laminoimalla tein hyvän pohjan pojan lorupussiin. Haaveissa oli kuitenkin laajentaa kokoelmaa itselle rakkailla loruilla, ja mukaan piti saada mm. Kirsi Kunnaksen iki-ihania runosuosikkeja. Siispä naputtelin runot ja lorut tietokoneelle ja etsin sopivat kuvat, jotka sain näinä päivinä väriteltyä ja laminoitua. Miehenalku alkaa olla siinä iässä, että jaksaa jo istua hetken sylissä kirjoja katsellen ja lorukortteja ihmetellen. Lorupussittelusta saisi hyvän päivittäisen rutiinin, jolloin yhdessäolo ja kielen kehitys kulkisivat käsi kädessä. Ja kun kuvat on laminoitu, kestävät ne pientä maisteluakin.

Pihamaan raivausta

Blogistani on pikkuhiljaa muodostumassa puutarhablogi, mutta sitä se arki tällä hetkellä on. Jonkinlainen vauvapäivitys olisi kai myös hyvä tehdä, kun Miehenalku täytti jo 10 kk ja osaa jo vaikka mitä! Mutta nyt muutama kuva pihalta ja harras toive, että viikonlopun aikana saisi vihdoin kylvettyä ja istutettua kasvimaalle kuuluvat hyötykasvit. Ties vaikka sato ehtisi vielä loppukesäksi / alkusyksyksi ja saisimme syödä oman maan tuotantoa.

Tästä lähdettiin liikkeelle, mutta projektin kestäessä myös rikkakasvit saivat aikaa kasvaa ja lisääntyä. Ensimmäisenä ajatuksena oli raivata koko alue kerralla. Kun homma lähti käyntiin, tajusin että iloinen saisi olla jos edes pieni osa tulisi tänä kesänä käyttöön. En tiedä montako vuotta tämä alue on saanut rehottaa oman  onnensa nojassa, mutta ainakin heinät ja vuohenputket olivat juurtuneet savimaahan kohtalaisen tiukasti.

Melkein valmista, mutta silti usean tunnin homma vielä edessä. Tässä vaiheessa heinikkokin on kasvanut sen verran, että sinne voisi muutama pieni ihminen vaikkapa piiloutua.

Pieni apuri halusi myös paikalle, sillä tokihan kasvimaan pohjatyöt voittivat keinumisen. Talikko oli tälle miehelle vielä hieman liian suuri, mutta kiinnostus oli silti kova. Onneksi kottikärryt ja niiden sisältö - ja sen tyhjennys - kiinnostivat sen verran paljon, että äiti sai suht rauhassa kääntää maataan.
Eilisiltana saimme koko perheen voimin käännettyä viimeisenkin päädyn, joten nyt olisi hommana muokata alueesta kasvimaa, lisätä hieman multaa ja kylvää / istuttaa kasvikset maahan. Ainakin porkkanaa, sipulia, salaattia, kesäkurpitsaa ja kurkkua on luvassa. Näistä kesäkurpitsat ja kurkut ovat olleet jo tovin kasvamassa ja alkavat olla siinä rajalla, mahtuvatko enää nykyisiin astioihinsa.

Olen lainannut kirjastosta kasapäin puutarhakirjoja, mutta edelleenkään en ole perillä siitä, mitä kaikkea kasvimaan tekemiseen ja kylvämiseen liittyy. Ilmeisesti jo valmiita taimia tulisi karaista hieman ennen ulos istuttamista, mutta mitä kaikkea tulisi kasvimaan muokkauksessa vielä ottaa huomioon? Toivottavasti ensi kesänä ei tällaista pohjatyötä tarvitsisi tehdä, vaan voisi keskittyä enemmän kylvöhommiin. Tavoitteena on raivata tuo muukin alue kesän mittaan, jotta sinne voisi tulevina vuosina kylvää lisää niin halutessaan.

Myös ruusut olivat joutuneet vuohenputken ja nokkosten valtaamiksi, mutta yllättävän hyvin olivat kasvaneet kevään leikkuun jälkeen. Hiekkalaatikko oli jo viime kesänä heinän valtaama, eikä silloin ollut tarvetta sitä alkaa siistimään.

Ruusut saivat lisää kasvutilaa ja Miehenalku uuden leikkipaikan. Onneksi hiekkalaatikon kitkeminen oli suhteellisen helppoa, sillä vahvajuurisimmat kasvit eivät olleet levittäytyneet niin ravinneköyhään maahan. Kasvimaalla tutuiksi tulleita matoja ei täältä löytynyt, mutta muurahaisia senkin edestä. Saa nähdä pitääkö suorittaa jonkinlainen eliminointi kesän aikana, ettei pikkumies joudu leikin keskellä muurahaisten syömäksi.

Keskiviikon viikonloppukuulumisia

Kuten hehkutin, pääsin vihdoin irtautumaan vauva-arjesta vuorokaudeksi ja olemaan muutakin kuin äiti. Toisaalta tämä reissu sai minut ajattelemaan, että asiani ovat kyllä todella hyvin, enkä kaipaa ainakaan näin railakkaita irtiottoja kuin ehkä sen kerran vuodessa. Lähinnä tämä ajattelu koskee yökerhoilua, jonne en enää opiskeluaikojen tapaan kaipaa tai jaksa taipua. Ystävääni näkisin mielelläni useamminkin, mutta onneksi sen voi tehdä ilman kylillä riekkumista aamuun asti.

Lauantain aamupäivätoimien jälkeen käänsin autoni nokan kohti Nokiaa ja jätin Miehenalun ja Miehen viettämään isä-poika -laatuaikaa. Hieman tämä äidin ja pojan ero jännitti etukäteen, etenkin niitä jotka tiesivät sen tulevan, mutta loppujen lopuksi kaikki meni todella hyvin ja pääsin palaamaan väsyneenä, mutta hyvillä mielin kotiin. Pojat olivat tehneet kaikkea kivaa, eikä pikkumies ollut edes tajunnut ikävöidä äitiään. Kotiin palattuani odotin innolla pääseväni näkemään vauvani, mutta tämä nukkua posotti vielä yli tunnin päiviäunia. Hän oli ehtinyt nukkua jo vajaan tunnin ennen tuloani, ja ehdin jo monesti ihmetellä miten näin pitkät unet olivat mahdolliset, mutta niin hän vain aina jaksaa yllättää. Myös poissaoloa seurannut yö oli erikoinen, sillä Miehenalku nukkui huimat 7 tuntia putkeen ilman välinukutuksia. Sen jälkeen palattiin takaisin tiuhempaan heräilytahtiin, mutta osoittipa taas osaavansa, jos niikseen tulee.

Unikouluun ollaan nyt taas valumassa, mutta tällä kertaa otin itselleni välitavoitteen. Miehenalku on nukkunut viimeiset x kuukautta ensimmäisestä heräämisestä aamuun vieressäni, jolloin maitobaari on ollut auki asiakkaan toiveiden mukaisesti. Nyt kun yösyönneistä pitäisi pikkuhiljaa opetella pois, otin ensimmäiseksi tavoitteeksi vähentää syöntien määrää kahteen ja laittaa pojan aina syönnin jälkeen omaan sänkyynsä nukkumaan. Unipätkät olivat viime yönä 4-5 tuntia eli ei mikään pahin mahdollinen tilanne. Kuitenkin mennään nyt yö kerrallaan ja pääasia on, että kokonaisia öitä nukuttaisiin viimeistään elokuussa jolloin palaan työelämään.

Työt siis kutsuvat, surullista mutta totta. Saimme kuitenkin pojalle hyvän paikan päiväkodista, johon pääsimme tutustumaan eilen. Tutustumistilanne oli rauhallinen normaaliin päiväkotiarkeen verrattuna, mutta Miehenalku paineli rohkeasti menemään paikkoja tutkien, puoli vuotta vanhemman kaveritulokkaan kanssa touhuten ja tätien kenkiä tutkien. Uskon, että päiväkodin arki tulee nopeasti tutuksi ja poikamme viihtyy. Raastavaahan tuo on, mutta näillä mennään. Onneksi meillä on vielä kaksi kuukautta yhdessäoloa ja sen jälkeen kuukausi isä-poika -aikaa. Väliin mahtuu myös koko perheen yhteinen heinäkuu, jolloin luvassa on yhtä jos toista mukavaa.

Mutta tästä pompsahtelevasta kerronnasta palaan vielä viikonlopun tunnelmiin, jotka kertaan teille kuvien siivittämänä. Var så goda!

Vapaapäivä lähti käyntiin uuteen lajiin tutustuen. Kehittymisen varaa jäi, mutta hauskaa oli ja haluan ehdottomasti kokeilla tätä uudelleen! Huhut kertovat, että myös meidän pienelle paikkakunnallemme olisi tekeillä rata, joten ehkäpä siinä olisi tuleva harrastus koko perheelle?

Urheilusuoritusten jälkeen pääsi nälkäkin yllättämään ja sain nauttia isäntäväen uuden kaasugrillin tuotteista. Uunijuurekset, tomaatti-mozzarella-basilika -salaatti, grillatut kesäkurpitsat ja pihvit osuivat ja upposivat. Sadekuurojen piinatessa juhlapäiväämme (ja myös monen koululaisen ja opiskelijan päättäjäispäivää) päädyimme terassin sijaan syömään sisätiloissa.

Herkkujen jälkeen oli aika laittaa sauna lämpiämään. Kuumista löylyistä tullessa tarkeni istuskella myös terassilla vilvoittelemassa, vaikka vettä tulikin vaihtelevaan tahtiin taivaalta.

Ilta jatkui varsinaisena koiranilmana ja illan ulkoilutuslenkiltä pitikin poiketa paikallisen museorakennuksen katoksen alle pitämään sadetta. Tulipa taivaalta muutama raekin, mutta tämän isomman kuuron jälkeen ilta aloi selkenemään, eikä kaupungille lähtevien juhlijoiden tarvinnut varustautua sateenvarjoilla.

Illan aikana korkattiin myös pullo kuohuvaa - hyvää oli!

Näillä eväillä jaksoi lähteä Tampereen yöelämään laulamaan karaokea, muistelemaan menneitä ja tietysti tanssimaan niin paljon kuin jalat kantoivat. Ei ehkä ollut paras idea laittaa pitkän tauon jälkeen korkoja jalkaan, mutta kyllä niillä parit biisit tuli pyörähdeltyä.

Julistan täten kesän alkaneeksi,
eli oikein hyvää kesää kaikille!

Kesän pelastus: banaanijäätelö

Melkein jo luulin kesän tulleen, kun oli noita hellepäiviä ja ukkosöitä. Nyt kuitenkin palattiin takaisin realiteetteihin, eli sateeseen ja +6 lukemiin. Kesä on kuitenkin tulossa ja viikonloppuna saisi minun puolestani paistaa! Muutama postaus takaperin kehuskelin saavani hieman omaa aikaa ystäväni seurassa. Tarkoitus oli lähteä yökylään Tampereen kupeeseen, mutta se jäi sillä kertaa vain suunnitelmatasolle, koska vastaanottava osapuoli sairastui ikävästi juuri viikonlopuksi. No, lauantaina uusi yritys entistä suuremmalla innolla! Raporttia tulee varmasti jälkikäteen, jos kyseinen illanvietto saadaan tällä kertaa onnistumaan.

Satoi tai paistoi, aina on hyvä syy syödä jäätelöä. Varsinkin jos se on itse tehtyä ja huikean hyvää! Ja mikä vielä parempaa, jopa terveelliseksi luokiteltavaa. Onko tällainen yhtälö mahdollinen? Kyllä. Uusin villitykseni ja löydökseni on lisäaineeton ja maidoton banaanijäätelö. Valmista jäätelöä syntyy yksinkertaisimmillaan pelkästä banaanista. Törmäsin ohjeeseen loppuviikosta Facebookin keskusteluryhmässä ja tottahan toki sitä piti päästä kokeilemaan jo samana iltana! Tänään on vuorossa jo kokeiluerä nro 3, mutta puolustelen tätä innokkuuttani myös sillä, että saimme eilen äitini ja veljeni vierailulle. Ja vieraillehan pitää aina voida tarjota jotain hyvää. Ohjetta kehiin!


 
Banaanijäätelö

Sopiva määrä banaaneja (esim. 1 per naama, jäätelönälästä ja syöjästä riippuen)
Maun mukaan makua: sulatettua tummaa suklaata, kaakaota, marjoja, vaniljaa, sitruunaa, jne.


Elektroniikkaa tarvitaan pakastimen ja monitoimikoneen verran. Sauvasekoittimellakin kuulemma onnistuu, mutta itse en ole kokeillut.

1. Siivuta haluttu määrä banaaneja ja laita ne tarjottimelle tai lautaselle pakastusta varten. Erillään pakastettuna ne on helpompi latoa koneeseen ja saada sulamaan, kuin jos olisivat yhdessä klimpissä. Ota jäiset banaanit huoneenlämpöön hiukan ennen jäätelön tekoa, jotta ne ehtivät vähän sulaa. Tai pakasta niitä vain sen verran, etteivät ne ehdi aivan kivikoviksi.

2. Hienonna hieman sulaneet kohmeiset banaanit monitoimikoneen teräosalla. Jos banaani jää rakeiseksi, anna sulaa vielä hetki ja jatka sekoittamista.

3. Valmis jäätelö näyttää jotakuinkin tältä. Syö sellaisenaan tai lisää massaan esimerkiksi sulaa suklaata, mansikoita tai vaniljaa. Nam!

Ensimmäinen kokeiluerä: tummalla suklaalla ja "maustamattomana".

Eilen kokeilin mansikalla - huippuhyvää! Tänään vuorossa mustikkakokeilu ja huomenna voisi pitää välipäivän. Ehkä..? Tämä jäätelö sopii muuten myös tuommoiselle vajaa 10 kk ikäiselle naperolle - naturellina tai marjoilla maustettuna. Luulen tosin, että jos liikaa päästää tämän makuun, ei kohta enää muu ruoka maistukaan. Pitää varoa ettei äidille käy samaten.

Raakaa kakkua

Muutama päivitys takaperin vihjaisin ihanasta syntymäpäivä-/äitienpäiväkakusta, jonka syöminen kesti ennätyksellisen monta päivää. Yhtenä syynä oli kaiketi se, että kakkua säilytettiin pakastimessa ja vaati jonkin verran sulattelua, ennen kuin hampaat siihen pystyivät. Pakastin myös kätki herkun niin hyvin, että muutamana päivänä sen olemassaolo yksinkertaisesti unohtui.

Olen tehnyt raakakakkua tätä ennen kahdesti. Kerran tein avokadosuklaakakun, joka vaatii ehdottomasti oman päivityksensä. Arkistoja kaivellessani huomasin kuvanneeni tuon herkun neljä kuukautta sitten, joten jospa lähiaikoina saisin aikaiseksi julkaista ohjeenkin kuvineen päivieen. Ohje ei edes ole omani, vaan lähes suora kopio iltasanomien ruokasivuilta. Ensimmäinen raakakakkuni oli isänpäiväkakkuna palvellut sitruunainen "juustokakku". Juusto oli korvattu kokonaisuudessaan cashewpähkinöillä.ja ohje löytyy täältä.

Vadelmaista raakakakkua pääsin maistamaan ystäväni / Miehenalun kummitädin äidin luona. Kakkua oli jäänyt edellispäivän ristiäisistä, kun kummitädin veljenpoika sai nimensä. Ystäväni heitti minua myöhemmin ohjeella, joka löytyy täältä.

Mutta kun minä teen, niin kaikkea täytyy olla varuiksi enemmän. Tämä todettiin mm. tänään, kun tarjosin ystäväperheelle hedelmäsalaattia ja vaniljavaahtoa. Hedelmäsalaattia ei paljoa jäänyt, mutta tuota pirullista vaniljarahkahässäkkää (meillä niin harvinaisia maitotuotteita) on edelleen jääkaapissa. Marjaisaan kakkuun palatakseni, jaan teille oman versioni ohjeesta, siltä osin kuin sen muistan. Tuon yllä olevan mukaan kakkua voisi ehkä säilyttää jääkaapissa, mutta minun versiostani tuli pakostikin pakasteversio, koska marjoja oli sen verran paljon suhteessa kakkua koossa pitävään kookosöljyyn. Omalla vastuulla siis, olkaapa hyvä!


Kookosmamman marjaisa raakakakku

Pohja
125 g pekaanipähkinöitä (pirkkapussi)
reilu desi liotettuja manteleita
1,5 dl kuivattuja taateleita
pari rkl voita

Päällinen
4 dl liotettuja cashewpähkinöitä
2 sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria
1 dl kookosöljyä sulatettuna
½ dl - vajaa desi hunajaa (oman maun mukaan)
4 dl pakastevadelmia
2 dl pakastemansikoita

Liota manteleita ja cashewpähkinöitä väljässä vedessä 4 tuntia, mutta mielellään yön yli. Pähkinät ja mantelit imevät itseensä vettä, varsinkin cashew, joten ne ovat myös pehmeämpiä ja paremmin hienonnettavissa. Ennen käyttöä liotusvesi siivilöidään pois.Tämä vaihe on hyvä huomata jo ennen kuin aloitat kakun tekoa, koska se lisää valmistusaikaa runsaasti.

Paahda pekaanipähkinöitä voissa sen verran, että ne saavat hieman väriä ja sen myötä myös makua. Varo polttamasta pähkinöitä, ellet halua palanutta sivumakua kakkupohjaan.

Hienonna pekaanipähkinät, mantelit ja taatelit monitoimikoneella tai muulla hommaan soveltuvalla keittiövälineellä. Itselläni käytössä monitoimikone terän kanssa. Lisää joukkoon pari ruokalusikallista voita, jotta pohja pysyy varmasti kasassa. Oman suutuntuman mukaan pohjaan voi jättää vähän pureskeltavaa, tai hienontaa massan mahdollisimman tasaiseksi.

Painele pohjamassa leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Parhaiten tämä onnistuu omin käsin.

Sulata kookosöljy kattilassa miedolla lämmöllä. Kesähelteillä öljy lienee nestemäisessä muodossaan jo valmiiksi, sillä sen sulamispiste on noin 25 astetta.

Hienonna cashewpähkinät ja lisää joukkoon vaniljasokeri, hunaja ja sitruunanmehu. Tämä vaihe voi kestää useita minuutteja, koska oikean koostumuksen aikaansaaminen ei tapahdu ihan hetkessä. Maltti on siis valttia, jos haluaa mahdollisimman tasaisen lopputuloksen. Lisää lopuksi sulatettu kookosöljy kokoajan sekoittaen.

Lisää marjat ja jatka sekoittamista / hienontamista kunnes seos on omaan mieleen sopivaa. Marjat voivat olla suliakin, etenkin mansikoiden kohdalla se helpottaa urakkaa. Jos pähkinämassa ei itsessään sekoitu tarpeeksi hienoksi vaan tarttuu astian reunoihin, voi marjojen lisääminen (jo aiemmin) auttaa koko massan sekoitusta.

Kaada täyte pohjan päälle ja pistä pakkaseen pariksi tunniksi.

Lopputulos näyttää tältä. Leikkaa annospalat lautaselle sulamaan ja säilytä pakastimessa, ellet aio syödä kakkua loppuun saman päivän aikana. En tosin kokeillut pysyisikö kakku myös jääkaapissa kasassa, mutta huoneenlämmössä se alkoi lässähtää tarpeeksi sulettuaan eli kookosöljy ei onnistunut pitämään marjamäärää aisoissa.

Vaunuttelua ja pirtelöpäivitystä

Viime päivinä on ollut lähes tukalan kuumaa. Hyvä puoli on se, ettei sisällä tarvitse pahemmin lämmitellä. Olisi kai jo aika vaihtaa myös talvitäkki ohuempaan, kun nukkuessakin meinaa hiki tulla. Pidän siitä, että on lämmintä ja mielellään puuhailisin enemmänkin piahalla auringon porottaessa. Miehenalkua en kuitenkaan uskalla pahimpaan aikaan ulkona pitää, koska pihallamme ei ole juurikaan varjopaikkoja keskipäivän aikaan. Kunhan tammi saa lehtensä kasvattua, on siitä pienoinen apu yläpihalla. Pihan perällä oleva keinu on onneksi suurimman osan päivää varjossa, joten voin puuhastella kasvimaalla pojan keinuessa.

Syksyllä tykkäsin käydä paljon vaunulenkeillä, kun puutarhassakaan ei ollut enää haravoimista kummempia juttuja tehtävänä. Miehenalku myös nukahti lähes takuuvarmasti vaunujen liikkeeseen ja sain siinä itsekin päivän kuntoilut ja happihyppelyt hoidettua. Talven tullen ja kevään koittaessa laiskistuin kuitenkin huomattavasti, eikä poika parka päässytkään enää päivittäin ulkoilemaan. Nyt kesän kynnyksellä yritän elvyttää tätä tapaa ja tänään lähdimmekin syksyn lempparilenkille.

Kesämies 9,5 kk.

Ajankohta ei ehkä ollut se parhain, koska pääsimme matkaan noin klo 11.30. Mittari näytti 28 astetta lähtiessä ja askellus oli tavallista hitaampaa. Nautin kuitenkin suuresti lintujen laulusta ja pikkumies sai torkkua kuomun varjossa. Loppumatkasta hänkin virkosi katselemaan maisemia ja ihmettelemään ympäriltä kuuluvia ääniä. Tällä kertaa en raahannut järkkäriä lenkille mukaan, mutta napsin muutaman kännykkäkuvan matkan varrelta.

Suomen kesä!

Onneksi meidän pihamme ei näytä vielä tältä.

Lemppareitani ovat nämä metsäpätkät kuusien varjossa.

Illemmalla teimme vielä vähän pihahommia. Miehenalku sai keskittyä leikkimiseen ja keinumiseen, kun minä saksin tuomen oksia ja Mies kokeili uutta siimaleikkuria. Tuolla koneella tulee olemaan suuri rooli pihan siistinä pitämisessä - näyttää meinaan jo nyt niin paljon siistimmältä! Harmi kun ei tällä kertaa tullut ennen-jälkeen -kuvia napsittua. No, eiköhän noita rikkaruohoja ja muita rehottajia saada tuhota vielä yllin kyllin. Mistä tulikin mieleeni, että uusimpana villityksenä tässä perheessä tulee olemaan villiyritit ja rikkaruohojen eli rikkausruohojen hyödyntäminen. Nähtäväksi jää, ottaako tämä idea tuulta alleen, mutta ainakin vuohenputkea, nokkosta ja kuusenkerkkää löytyisi omalta pihamaalta. Kuusta kävimmekin jo maistelemassa ja mielenkiintoinen kokemus, etten sanoisi. Jos emme saa kasvimaata tänä kesänä toimintaan, voimme napsia salaattiainekset kulhoon samalla kun kitkemme kukkapenkkejä tai marjapuskien alusia. Kätevää? Kyllä.

Päivän päätteksi oli iltapalan vuoro, tällä(kin) kertaa smoothie eli pirtelö eli smooti. Miehenalku pääsi tätä herkkua maistamaan muutama ilta takaperin ja innostui niin, että olisi varmaan lotaissut koko lasillisen, jos se olisi hänelle tarjottu. Harvemmin häntä näkee suu auki kerjäämässä lisää ruokaa. Tänään tein hänelle aivan oman version, josta ohjeistusta alla. Olkoon tämä siis päivitys puolen vuoden takaiseen iltapalapirtelöön, jolla kehuskelin tuolloin. Herat on nyt jätetty kokonaan pois ruokavaliosta ja tilalle on tullut todellinen superfood - avokado. Myös aamupalaletut menevät nykyään ilman heralisää (tai lisättyä vettä) ja hyvältä maistuu. Niihin ei avokado ole sentään vielä eksynyt. Bon appetit!

 
Päivitetty pirtelö (2 reilua annosta)

1 avokado
1 banaani
marjoja oman mieltymyksen mukaan (esim. herukkaa, mustikkaa, mansikkaa)
2 rkl pellavarouhetta
2 rkl kookoshiutaleita
loraus kookoskermaa
vettä

Aloita marjoista, jos ne ovat jäisiä. Muista riittävä määrä vettä, jotta kone pyörii. Ei kuitenkaan kannata liioitella, ettei lopputulos ole liian vetinen. Lisää loput ainesosat ja vettä tarpeen mukaan. Sekoita tasaiseksi, kaada laseihin ja nauti.


Miehenalun iltapalapirtelö

marjoja
vettä
pala banaania
puolikas avokado
loraus kookoskermaa
(pari mitallista korvikejauhetta)

Ainekset koneeseen ja sekaisin. Määrällisesti pirtelö oli aika iso, mutta pikkumies söi sen lähes kokonaan. Toivottavasti nukkuisi useamman tunnin näillä lisäenergioilla.

Perhepotretti.

Havuja prkl

Muutama kuukausi takaperin kerroin pihakuusestamme, joka tuli tiensä päähän. Kirjoitus löytyy täältä. Tuolloin oli vielä lunta maassa ja suuri urakka edessä. Koska kevät ei ollut ehtinyt vielä pitkälle, sai pihahommissa keskittyä vain ja ainoastaan kuusen pilkkomiseen ja oksien saksimiseen. Isommat pöllit saatiin viikkojen mittaan hakattua pienemmiksi, jopa klapeiksi. Samoin isommat oksat otettiin talteen polttopuutarkoituksessa, kun taas havut kasattiin pihalle tarkoituksena kuljettaa ne loppusijoituspaikkaansa, joka silloin oli vielä suuri mysteeri.

Nyt, yli kaksi kuukautta myöhemmin, saimme vihdoin viimein kuskattua nuo havut pois tältä tontilta. Tämän(kin) asian olisi toki voinut hoitaa aiemmin, mutta me emme kaiketi toimi niin. Jos havut olisi kärrännyt hyvissä ajoin maankaatopaikalle (jonne ne siis lopulta päätyivät), olisi nurmikkomme nyt tasaisen vihreä - ilman isoa kaljua läikkää siinä missä havut makasivat nuo pari kuukautta. Lisäksi olisimme välttyneet tuhansilta varisevilta havuilta, jotka eivät enää kuukausien jälkeen tahtoneet pysyä paikoillaan. Alkuviikosta kannoimme havut soralle odottamaan jatkoa. Tässä vaiheessa olin vielä varma siitä, että siinä ne nököttäisivät seuraavat kaksi kuukautta, kunnes jäljellä olisi enää kasa rankoja isossa neulasmeressä.

Onneksi saimme avuliailta naapureiltamme peräkärryn lainaan ja sattumalta tällä viikolla oli lupa viedä paikalliselle maankaatopaikalle risuja ilman lisäkustannuksia. Mies siis otti etäpäivän töistä, jotta saimme pari havukärryllistä heitettyä.

Ja nyt kun paikka tuli tutuksi, voisi takapihan oksakasaa keventää vaikkapa syksymmällä. Harventamista tulee pihalla jatkossakin, kun tuomet tuntuvat levittävän oksansa joka paikkaan. Viime kesän karu yllätys taloon muuttaessamme olivat juurikin nuo tuomet, jotka tuomenkehrääjäkoi oli ottanut haltuunsa. Aavemaiset seittien peitossa olevat puut kuhisivat toukkia, eikä olisi tullut mieleenkään viettää aikaa noiden puiden katveessa. Toivomuksena olisi, että tuomet saisivat tämän kesän olla rauhassa ja toukat ja koit pysyttelisivät jossain hyvin hyvin kaukana.

Ja koska Miehenalku heräsi juuri ensimmäistä kertaa (tänä yönä) yöuniltaan nukuttuaan noin tunnin, jätän tämän blogikirjoitukseni tähän ja palaan asiaan muissa aiheissa.