Lihaa chilillä

Olen aikoinani identifioinut itseni innokkaaksi kieltenlukijaksi. Ala-asteella englannin opiskelu tuntui helpolta, mutta asiaa saattoi helpottaa jo lapsena opittu ruotsin kieli. Yläasteella mukaan tuli saksa, joka myös sai tukea ruotsin kielestä, samaa kieliperhettä kun ovat. Yläasteen saksan tunneilta mieleen tulee vanhat oppikirjat, joissa seikkailivat 80-luvun Stefan ja Gisela. Lukiossa jatkoin sinnikkäästi saksan opiskelua ja otin ahneuksissani siihen sivuun vielä ranskankin, josta kuitenkin luovuin ensimmäisen vuoden jälkeen. Kuullunymmärtämistehtävät olivat minulle aivan ylivoimaisia, ja oli se ääntämyskin saksaa vaikeampaa. Saksalla siis porhallettiin ylioppilaskirjoituksiin asti.

Yliopistoaikoina luin jonkun yksittäisen saksan kurssin, mutta pikku hiljaa kieli alkoi vaipua unohduksiin. Ruotsin opiskelun ollessa vahvimpana, vei se aikaa ja mielenkiintoa muilta kieliltä. Arviolta opintojeni kolmantena vuonna innostuin ilmoittautumaan espanjan alkeiskurssille, koska kieli kuulosti minusta niin kauniilta. Ja olinpa kuullut myös huhuja sen helppoudesta moneen muuhun kieleen verrattuna. Tiedä siitä sitten, mutta tykkäsin kovasti ja näin jälkikäteen harmittaa, että espanjan harjoittelu jäi tuohon yhteen kurssiin. Ehkäpä ilmoittaudun vielä joskus paikallisen kansalaisopiston kurssille, kun valmistaudun koko perheen yhteiseen pakettimatkaan Kanarialle...

Tämän postauksen piti olla pelkkä ruokaohje, mutta muistojen siivittämänä saan espanjasta aasinsillan seuraavaan ohjeeseen. Chili con carnen muistot ajoittuvat ala-asteelle, jossa sitä oli aina silloin tällöin ruokana. Se kuului kai jonkinlaisena vakioruokana koulun ruokalistalle kalapullien ja puuropäivien joukkoon. Espanjaa opiskellessani ymmärsin tämän hienon ruokalajin nimen kirjaimellisesti - chiliä kanssa lihan - ja nyt, ensimmäistä kertaa, päätin kokeilla sitä myös itse. En tiedä miksen ole kokannut kastiketta aiemmin - ehkei se loppujen lopuksi eroa juurikaan muista jauhelihakastikkeista, jotka kuuluvat meidän arkiruokiimme - mutta askel sinne suuntaan kuitenkin ja pidemmittä puheitta, tehkää hyvin!


Kookosmamman chili con carne

1 kg naudan jauhelihaa
2 sipulia
2 tl suolaa
mustapippuria
500 g paseerattua tomaatti
100 g tomaattipyrettä
2 tl paprikajauhetta
½ tl cayennepippuria
½ tl chipotle chiliä
1 tl juustokuminaa
1 rkl oreganoa
4 valkosipulinkynttä
iso prk herkkusieniä
purkillinen papuja
kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk kookoskermaa

* Ota jauheliha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Pilko sipulit.
* Ruskista jauheliha ja sipulit wokkipannussa ja lisää suola ja pippuri.
* Sekoita kulhossa paseerattu tomaatti, tomaattipyre ja mausteet. Lisää ne kastikkeeseen.

* Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon. Pilko aurinkokuivatut tomaatit (ei pakollisia) ja lisää kastikkeeseen.
* Lisää herkkusienet ja pavut, sekä lopuksi kookoskerma.
* Tarjoile esimerkiksi riisin tai salaatin seuralaisena.

Markkinahumua

Eilinen päivä oli Miehenalulle reissupäivä. Perjantai-iltana sain entiseltä työpariltani viestin, että lauantaina järjestettäisiin perinteinen markkinatapahtuma, jossa kerätään rahaa koululaisten retkikassaan. Olen  koulutukseltani opettaja ja vuosi sitten tämä samainen markkinatapahtuma tuli tutuksi, kun pääsin omalta osaltani sitä järjestämään. Oppilaiden vanhemmat lahjoittavat myyntiin kaikenlaista mistä haluavat eroon - vaatteita, kenkiä, leluja, astioita - ja niitä myydään pikkuhintaan kirpparimeiningillä. Paremmat lahjoitukset säästetään arpajaispalkinnoiksi. Lisäksi oppilaat ahkeroivat askarrellen ja leipoen ihania tuotteita myyntiin.

Niinpä suuntasimme Miehenalun kanssa paikan päälle, Miehen jatkaessa matkaa jääkiekkoilemaan. Päällimmäisenä ajatuksena oli tavata entisiä työkavereita ja oppilaita, ja tärkeää oli tietenkin päästä esittelemään tätä pientä ihmettä, joka vielä viime keväänä kasvatti vatsaani. Yhden lukuvuoden ehdin talossa olla, mutta tulen muistamaan sen ikuisesti, koska se oli opettajanurani ensimmäinen työpaikka. Jonkin asteista fiilistelyä siis, vaikka ulkopuolisena ja eri roolissa nyt talossa olinkin. Miehenalkukin sai uuden kokemuksen ihmisvilinässä ja hyvin jaksoi. Mukana olivat myös uunituoreet matkarattaat, jotka osoittivat tarpeellisuutensa.

Tokihan markkinoilta tarttui mukaan myös pieni läjä tavaraa. Minussa on hamsterin vikaa, joten en tiedä kuinka tarpeellisia nämä kaikki olivat, mutta pitänee käydä vanhempia tavaroita kevään aikana läpi, laittaen kiertoon kasa tarpeetonta. Iän myötä, ja ehkä lapsenkin, olen alkanut helpommin luopua ja ajatella tavaramääriää eri näkökulmasta. (Miehellä voisi olla tähän eriävä mielipide, mutta siitä viis!)
Mitä kaikkea sitä oikeasti tarvitsee? Ja jos tavarat ovat vuosikausia käyttämättömiä, voisiko niistä olla suurempi hyöty jollekin muulle? Facebook helpottaa tätäkin taakkaa, koska paikalliset Kirppari- ja Annetaan -ryhmät auttavat saamaan tavaraa uuteen kotiin. Vielä en ole omaa onneani niillä sivuilla koittanut, mutta löytöjä tehnyt kyllä. Tavaraa - vaikkakin käytettyä - on siis viime aikoina kannettu sisään huomattavasti enemmän, kuin toiseen suuntaan. Pitänee alkaa suunnitella kevätsiivousta...

Markkinalöytöjä: huopainen olkalaukku, kori (mausteille), kankainen säilytyskori (vessaan), muovinen Tupperin lautanen (Miehenalun syöminkeihin), muoviauto, kaksi kangaskirjaa, vauvan pussilakana, kaksi palapeliä (tulevaisuutta ajatellen) ja Peppi-lotto vuodelta 1984 (olen heikkona Astrid Lindgren -tavaraan).

Tuli reissulta muitakin löytöjä! Menimme markkinoiden päätyttyä paikalliseen ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa, kun Mies oli vasta palaamassa voitokkaasta pelistään. Emmepä ehtineet edes kaupoille asti, kun törmäsin ihanaan opiskeluaikaiseen ystävääni, joka oli paikkakunnalla käymässä. Emme olleet nähneet lähes kahteen vuoteen, vaikka hänkin on töiden perässä muuttanut astetta lähemmäs kotipaikkaamme. Sovimmepa juteltuamme, että nyt on aika tehdä aikeista totta ja sopia konkreettinen päivä, jolloin hän ajelisi miehensä kanssa meille kylään. Toukokuuta odotellessa siis, mutta eletään ensin tuo huhtikuu välistä pois (synttärit ja kaikkea!)

Luonnollista tahranpoistoa

Haluan vinkata teille uusimmasta löydöstäni - pesupähkinöistä. Vielä en mikään ekspertti koe näiden käytössä olevani, mutta tekemisen kautta oppii. Kuulin pähkinöistä jo useampi vuosi sitten, kun eräs opiskelukaverini käytti niitä. Omaan korvaan pähkinät kuulostivat kuitenkin monimutkaiselta ja vähän turhankin "ekolta", joten lähempi tutustuminen jäi sillä kertaa, ja muut pesuaineet valtasivat pesukoneen.

Meillä on pesty vaatteet hajusteettomilla pesuaineilla jo muutaman vuoden ajan, mutta nyt ajattelimme kokeilla jotain vielä luonnollisempaa ja antaa siten pähkinöille mahdollisuuden. Sopivasti sattuikin, että eräs uusista äitituttavistani myy näitä, muiden tuotteiden ohessa.

Netin ihmeellinen maailma tiesi kertoa, että pesupähkinät eivät ole oikeasti pähkinöitä vaan luumarjoja. Ne eivät sovellu syötäviksi, mutta niitä on käytetty jo vuosituhansien ajan lääkinnässä ja pesuaineena erityisesti Intiassa, jossa niitä kasvaa villinä ja viljeltynä.

Pähkinöiden pesuteho perustuu kuorista yli 30 asteisessa vedessä irtoavaan saponiiniin, joka on luonnon omaa saippuaa. Pähkinöitä annostellaan pieneen kangas- tai verkkopussiin sen mukaan, miten likaista pyykkiä koneessa kulloinkin on. Ohjeistus tuntuu olevan 4-8 kuoren puolikasta kerrallaan ja itse olen tainnut aloittaa noille suuremmilla määrillä, koska alkuun oli hieman epäselvää tarkoittivatko määrät puolikkaita vai kokonaisia. Kuoria kannattaa pussiin laittamisen jälkeen murskata hieman pienemmäksi, esimerkiksi kantapäällä. Sitten vain kuoripussi pyykin sekaan ja kone päälle. Samoja pähkinöitä voi käyttää parikin pesukertaa.

Ja jos isompia tai vaikeampia tahroja tulee, suosittelen käsittelemään tahrakohtaa sappisaippualla ennen pesua. Sen jälkeen vaate koneeseen ja puhdasta tulee! Kevään ja kesän aikana aion kokeilla myös auringon tehoa. Suurimpana ongelmana vauvanvaatteissa ja harsoissa ovat olleet porkkanasta ja bataatista tulevat kellertävät tahrat, jotka eivät meinaa lähteä millään. Muutama tunti auringossa tekee kuulemma ihmeitä näillekin tahroille, joten sitä on varmasti kokeiltava. Ja ei kun pyykkäämään!

Tätä saa myös nestemäisenä. Löytyy ainakin Prismoista.

Projekti: hoitolaukun tuunaus

Kesällä lastentarvikkeita hamstratessa vastaan tuli myös hoitolaukun hankinta. Kyseessä on siis laukku, joka tulee korvaamaan tuoreen äidin käsilaukun/olkalaukun ajaksi X. Sen sisältö vaihtelee vauvasta toiseen, mutta meillä laukusta löytyy mm. vaippoja, kosteuspyyhkeitä, vaihtovaatteita, leluja, nenäliinoja, harsoja, vauvanruokapurkkeja, muovilusikka ja ruokalappu, sekä äidin lompakko, kännykkä, avaimet, kamera ja aurinkolasit.

Kesällä nettikauppoja selattuani tulin siihen tulokseen, että hoitolaukuista osattiin pyytää älyttömiä hintoja. Käytettynähän tuokin olisi hankittava, mutta huuto.netin valikoimat olivat jokseenkin parinkymmenen vuoden takaisia ja muutaman lapsen ajan käytössä olleita. Tai sitten niitä kalliita. Yhden lähes ehjän jopa huusin ja maksoin, mutta se katosi jonnekin postin kantamattomiin. En tiedä laittoiko lähettäjä väärän osoitteen tai muut tiedot, mutta perille asti se ei koskaan tullut. Sain sentään rahani takaisin, postikuluja lukuunottamatta.
No, päätin palata uusien laukkujen selailuun ja törmäsin tarjouksessa olevaan Skip Hopin laukkuun, joka vastasi sitä jonka posti oli hukannut - parempikuntoisena versiona toki. Alun perin himoitisin tätä:

Kuva täältä.

Mutta enpä raaskinut ostaa, joten päädyin vastaavaan laukkuun kokomustana. Kun nyt sattui olemaan tarjouksessa. Ajatuksena oli tuunata laukkua mieleisellä tavalla sitten joskus. No, nyt se aika sitten tuli. Ennen vauvani syntymää ajattelin ommella hänelle peiton, jonka päällä temmeltää lattiatasossa. Ommeltua sain vasta Miehenalun synnyttyä, mutta eläinkuvioista kangasta jäi hieman yli, joten päätin hyödyntää sitä myös laukkuun.

Jäljelle jääneestä palasesta ei saanut montaakaan eläintä kokonaisena, eivätkä kaikki olisi laukkuun mahtuneetkaan, mutta kaksi eri versiota mallasin ennen lopullista päätöstä.

Oravalla...

...vai siilillä?

Lopulta päädyin oravaan, jonka reunat ompelin siksakilla kestäviksi. Itse kuvan ompelin laukun taskuun käsin, koska koneella se olisi ollut sula mahdottomuus. Arvon vielä käpyjen kohtaloa, mutta toistaikseksi menee hyvin näinkin. Ja koska orava on melko harvaan ommeltu, voi sen halutessaan irroittaa ja vaihtaa johonkin toiseen. Eipähän vastaan tule toista samanlaista!

To do -listan pikakatsaus ja päivitys

Päivän heitolla tasan kuukausi sitten listasin hoitamattomia asioita, jotka painoivat päälle. Aika kuluu vauhdilla ja eivätpä ne tehtävät tekemällä lopu, mutta mielenkiinnosta palaan tuohon listaan ja heitän mukaan pari lisäystä.

Kyseisestä postauksesta vielä sen verran, että sukulaisissa kävimme ja kivaa oli! Harmi vain, että asuvat niin kaukana, jolloin tapaamiset ovat harvassa. Tulevana viikonloppuna suuntaamme pikavisiitille omien vanhempieni nurkkiin ja siitä kohti entistä opiskelukaupunkiani Jyväskylää, jossa armaan Miehenikin tapasin. Miehellä on siellä omat kuvionsa opiskelukavereidensa kanssa hulinoidessa, vaikka opiskelupaikkakuntana toimi heillä eräs itäsuomalainen kaupunki. Sekavaa. Lähdemme siis Miehenalun kanssa mukaan ja pääsemme samalla tapaamaan paitsi Miehenalun kummeja (= veljeäni ja kihlattuaan), myös muita tuttuja!

Ja tästä aasinsiltana vielä muutama sananen viime viikosta, joka tuntui olevan yhtä sosialisoimista alusta loppuun. Tiistaina kävimme Miehenalun kanssa tuttuun tapaan vauvakerhossa, jotta äitikin pääsi taas vähän ihmisten ilmoille. Keskiviikkona oli vuorossa Facebook-ryhmän pienkokoontuminen, jossa lähialueen äidit kohtasivat jälleen vauvoineen. On ollut ihana tutustua näihin äiteihin ja heidän lapsiinsa, etenkin kun emme tältä alueelta tunne ennestään ketään. Näitä tapaamisia olemme pitäneet nyt noin kerran kuussa tai kaksi kolmessa. Pitäisi vielä uskaltautua paikalliseen perhekahvilatoimintaan, jota järjestetään joka viikko. Ehkäpä tällä viikolla..?

Torstaina oli vuorossa vielä toinen äiti-vauva-tapaaminen, kun entisen kotikaupunkimme perhevalmennuksen äidit kokoontuivat kahvittelemaan. Kivaa oli, mutta kahvila kokoontumispaikkana ei ole kaikkein otollisin 7 kuukauden ikäisen vauvan kanssa, jolla alkaa väsymys painaa, kuuma vaivata ja hermo mennä. (Ei muiden vauvoilla vaan...) Hienosti kaikuivat kahvilan seinät Miehenalun testaillessa äänialaansa - ja jos joku muu kahvila-asiakas oli tullut rentoutumaan ruokatauolleen, valitsi hän väärän paikan tuona päivänä. Kotitapaamiset ovat kaikkein suositeltavimpia, kuten Facebook-mammojen kanssa olemme todenneet.

Ja eivätpä tapaamiset vielä tähän loppuneet, vaan lauantaina saimme vielä rakkaan ystäväpariskuntamme koiruuksineen vieraisille! Ilta sujui oikein rattoisasti hyvin syöden, saunoen, pelaten ja jutellen. Siinä ystäväni kanssa saunoessa mietimme, miksi tulee pidettyä niin harvoin yhteyttä. Miksei tule soiteltua tai edes viestiteltyä useammin, ihan vain perusarjen kuulumisia vaihtaaksemme? Nyt itseä niskasta kiinni ja puhelin käteen! Keksin liudan muitakin ihmisiä, joita puhelu voisi ilahduttaa aina silloin tällöin. Ja saa toki minullekin soitella, vink vink...

Ja nyt kun aihe on karannut kokonaan käsistä, palaan takaisin To do -listaani, jossa määrättiin seuraavaa:

- auton korjaus (tehty, vihdoin! Kiitos pojat!)
- kuusen kaataminen (tehty)
- nuohous (tehty)
- rapun verhon lyhentäminen (tehty)
- sängynpäädyn kiinnitys (tehty)
- vaatekaapin siivous (tehty)
- kellarin valaistus (kuntosalille tehty, varastoon tulossa kevään aikana)
- makuuhuoneen verhot ja tangon kiinnitys (ei tehty, mutta kankaat ja tanko on)
- jalkalistojen kiinnitys (ei tehty)

Tähän voisi lisätä vielä: siivouskomeron siivous ja tuunaus, sekä vessan ja kuntosalin hyllyjen maalaus ja kiinnitys. Lisäksi pitäisi nikkaroida olohuoneeseen takkapuille säilytyshylly ja kiinnittää rappusiin jotain, mikä tekisi niistä vähemmän liukkaat. Tarraa on ostettu jo kesällä, mutta edelleen odottaa laittajaansa tai parempaa ratkaisua. Pihalle tulisi kevään aikana rakentaa puuvaja, johon kaadetun pihakuusen puut saisi kesäksi kuivumaan. Ja niin, nuo sahatut puupöllit pitäisi vielä pieniä klapeiksi asti.
Pihalla riittää myös kitkemistä ja raivaamista, niin kukkapenkeissä kuin kasvimaassa. Tavallaan siis onni, että saimme vielä vähän lunta ja nämä hommat siirtyivät viikoilla eteenpäin.

Listalle voisi lisätä vielä kuntosalilla käymisen, josta olen lipsunut. Välissä oli jo noin 3 viikon tauko, joten maaliskuun alkuun suunnittelemaani kehityskatsausta em ole voinut vielä tehdä. Tällä viikolla jos saisin tuon keskipitkien sarjojen ohjelman loppuun, niin pääsisin taas päivittämään. Niin suurta tulosta ei tosin ole luvassa kuin mitä odotin, koska tauko vaati veronsa. Toisaalta minulla ei kai pitäisi olla mihinkään kiire, joten hitaasti hyvä tulee ja pääasia että tulosta tulee.

Loppuun vielä kuva pienestä akrobaatistamme, joka on alkanut kiinnostua leikkimaton ja lelujen ulkopuolisesta maailmasta. Tässä tavoiteltavana tv-tason takana sijaitsevat johdot, jotka äiti yritti piilottaa.
Ja tällä kyseisellä hetkellä pikkumies on jo edennyt kuvan yläreunassa pilkottavan sinisen kypytakin nauhaan, jota maistelee innolla. Taidanpa mennä koppaamaan pikkumiehen takaisin olohuoneen puolelle ja kyselemään, josko jokin oikea ruoka maistuisi.

Pizza & Cake

Tämän aurinkoisen päivän kunniaksi päätin jakaa pizzaohjeen, jonka mukaan meillä kyseistä herkkua leivotaan. Ohjeen suurimpana taustavaikuttajana on tänään Mies, joka on pizzapohjamme muokannut omaan käyttöömme sopivaksi Sarah Fragoson innoittamana.


Miehen paleopizzapohja
(riittää yhteen pellilliseen pizzaa)


1 dl mantelijauhoa
4 munaa
2 rkl psylliumia
3 rkl oliiviöljyä
1/4 tl ruokasoodaa
(1 rkl pellavansiemeniä)
ripaus suolaa



* Sekoita pohjan ainekset keskenään ja levitä pellille. Taikinaa ei kannata jättää pitkäksi aikaa seisomaan ennen levitystä, koska se turpoaa ja muuttuu paksummaksi, jolloin levittäminen on jo huomattavasti haastavampaa.

* Esipaista 175 asteessa noin 7 minuuttia.

* Täytä haluamallasi tavalla ja lyö takaisin uuniin, kunnes pizza alkaa näyttää valmiilta.


Täytevinkkejä

Tomaattikastike: tomaattipyrettä, ketsuppia, pari valkosipulinkynttä murskattuna, suolaa, basilikaa, oreganoa. Sekoita keskenään ja levitä pohjalle.

Täytteitä: naudan jauhelihaa paistettuna, purkkitonnikalaa, herkkusieniä, ananasta, kinkkua, pekonia, salaattijuustoa, juustoraastetta.
Tästä pizzasta puuttuivat kinkku ja pekoni, ja mukana oli uutena kokeiluna salaattijuusto. Juustoraastetta emme ole aina lisänneet pizzan päälle, mutta pieni määrä tuo ihan kivan lisän ja täytteetkin pysyvät paremmin kasassa.

-----------------------------

Toisena ohjeena oli tarkoitus jakaa brownieohje, jonka mukaisesti Mies loihti meille herkkua naistenpäivän kunniaksi. Harvoin tapahtuu niin, että Mies leivontakeittiöstämme tilaa saa (tai ottaa), mutta erityispäivinä näin käy aina silloin tällöin. Ihanaa saada syödä välillä muidenkin luomuksia! Koska Mies on tällä hetkellä töissä, enkä tiedä mitä kaikkia muutoksia hän alkuperäiseen Danielle Walkerin (Against all grain) ohjeeseen teki, jaan tänään oman luottoreseptini ja jätän browniesit toiseen kertaan.

Kehittelin, kuukausi tai pari sitten, alla olevan kakkuohjeen toisen blogiohjeen pohjalta. Yhdistelmä kuulosti niin herkulliselta, että päätinpä kokeilla itsekin. Tätä ohjetta tuli toisteltua useammankin kerran, niin vieraille kotona kuin viemisiksi. Olkaapa siis hyvät!


Kookosmamman kookoksinen päärynäsuklaakakku

200 g voita
1 dl kookospalmusokeria / sokeria
3 munaa
2 dl kookoshiutaleita
1 dl kookosjauhoja
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
½ dl mantelijauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl kookoskermaa
2 päärynää raastettuna
100 g tummaa suklaata rouhittuna/pilkottuna
(½ dl pilkottuna taateleita)


* Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Taikina taipuu myös muffinsseiksi, joten vaihtoehtoisesti ota pienempiä vuokia esille.

* Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.

* Lisää munat yksitellen.

* Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet (suklaata lukuunottamatta) sekaisin ja lisää ne taikinaan vuorotellen kookoskerman kanssa.

* Raasta päärynät ja rouhi suklaa. Lisää taikinaan.
Ensimmäisellä leivontakerralla kaapista löytyi myös taatelipussin jämät, jotka heitin joukkoon. Toimi hyvin, mutta toimii ilmankin.

* Kaada taikina vuokaan tai vuokiin ja paista 175 asteessa. Kakun paistuminen kestää noin 50 min, uunista riippuen, muffinssit 15-20 min.

Kuten muutkin kuivakakut, tämänkin maku ja koostumus paranee päivä päivältä.

7 kuukautta pöpellystä

Olen jo 7 kuukautta vanha, vaikka pieneksi minua sanovatkin. Sanovatpa monella muullakin nimellä, en meinaa pysyä perässäkään! Kuka kumma on Muru Murustaja, Pöpeltäjä tai Äpypyy? Eivät taida ymmärtää, että minulla on nimikin. No, vielä kun en puhua osaa niin en voi sanoa vastaankaan. Onneksi minulla on keinot, joilla saada huomiota ja päätyä haluamaani lopputulokseen - koski se sitten syömistä, nukkumista tai syliin pääsemistä. Pukemistilanteissa en ole vielä onnistunut saamaan tahtoani läpi, mutta jatkan yrittämistä.

Maailmani on avartunut paljon viime aikoina. Vaikka tutkinkin muiden touhuja vielä lattian tasolta, olen päässyt jo hieman laajemmille alueille. Osaan kierähtää selältä mahalle ja toisin päin - helppoa kuin mikä! Jaksan myös nostaa itseäni käsieni varaan ja pyöriä mahalla ollessani napani ympäri. Vanhempani eivät meinaa pysyä perässä, kun ensin olen naama lelukoriin päin ja seuraavassa hetkessä mutustan maton reunaa tai rummutan puuhellan suojapeltiä. Eteenpäin en vielä pääse, ja sekös minua toisinaan harmittaa. Uskon kuitenkin, ettei mene enää kauaa ennen kuin pääsen tutustumaan kaikkiin niihin kiinnostaviin juttuihin, joita eivät ole vielä päästäneet koskemaan. Erityisesti elektroniikka kiinnostaa - kaukosäädin, kännykkä, tietokone ja tiskikone - mutta niitä minun ei vielä anneta käyttää. Odottakaapas vain, kunhan opin kävelemään ja silmänne välttää...

Olen nähnyt uutta myös ulkona. Tuttu ja turvallinen vaunukoppa siirtyi vaunuista olohuoneen lattialle ja minut köytettiin valjailla rattaisiin. Välillä he nostavat minut istuvampaan asentoon, joka on toisaalta kiva, koska näen siten paremmin. Tykkään nukkua vaunuissa, kunhan saan ensin katsella vähän maisemia. Koska en osaa vielä istua itse, on rattaissa oleminen toisinaan vähän hankalaa.

Minä syön itse! Ainakin harjoittelen, sormiruokailua. Äiti antaa minun ottaa maissinaksun pussista, jota mutustan samalla kun hän syöttää minulle soseita. Parsakaalista en niin perusta, mutta bataatti, porkkana ja kesäkurpitsa ovat herkkua. Tykkään myös naudanlihasta, ja broileri ja kananmuna menettelevät myös. Kalaa en ole vielä saanut maistaa, mutta kuulemma sellaistakin on luvassa lähiaikoina. Aamu- ja iltapalalla syön puuroa, joka on tehty tattarista, riisistä tai kaurasta. Pidän puurosta ja syön sitä mielelläni - etenkin jos mukana on hedelmää tai vaikkapa mansikkasosetta! Olen harjoitellut myös lusikan käyttöä ja osaan viedä sen suuhuni (niin kuin niin monta muutakin tavaraa ja ruumiinosaa). Äiti auttaa minua laittamalla lusikkaan valmiiksi ruokaa. Myös nokkamukista juominen alkaa pikkuhiljaa sujua, vaikka tarvitsen siinä vielä apua. Mukin kallistaminen on vaikeaa, mutta tykkään juoda maitoa. Tuttipullot ovat pikkuvauvoille, enhän enää edes muista miten niistä juodaan! Sitä paitsi, kun on kaksi näinkin hienoa hammasta kuin minulla, on tutin pureskelu luontevampaa kuin pelkkä imeminen. Äitikin on saanut pari kertaa "maistaa" pikkuhampaita... hih!

Tykkään jutella ja olen siinä aika hyvä. Kun juttelen, saan isojen ihmisten huomion ja minulle hymyillään. Lempijuttujani ovat ba-ba-ba ja vau-vau-vau. Rakastan nauramista ja hassuttelua, ja hymyilen herkästi. Voisin sanoa olevani oikea hymypoika! Osaan myös päristää ja tehdä erilaisia ääniä leluja apuna käyttäen. Kiljahtelen mielelläni, etenkin kun minulla on erityisen hauskaa. Ovat sanoneet minua toisinaan hyvinkin kovaääniseksi, ja öisin saan huudollani isin pään nopeasti kipeäksi.

Nukun jo pidempiä pätkiä ja nukahdan helposti omaan sänkyyn. Minulla on oma unikaverini turvana ja nukumme aina yhdessä. Jos satun heräämään, potkin itseni sängyn päätyyn tai nurkkaan ja rummutan sängynpäätyä. Tykkään jutella, vaikka öisin minulle ei tunnuta vastaavan. Joskus hätäännyn, mutta rauhoitun kun äiti tai isi tulee silittelemään.

Kaiken kaikkiaan olen taitava ja utelias poika, jota rakastetaan paljon. Elämäni ensikuukaudet ovat kuluneet kuin hujauksessa, ja paljon on vielä nähtävää, tutkittavaa ja opittavaa edessä!

Puu kaatuu!

Pahoittelen jälleen kerran hiljaiseloani. Ehkä pitäisi julkistaa virallisesti, että bloggailuni on vähintäänkin epäsäännöllistä ja tauot saattavat venyä viikoiksi. Aika tuntuu kuluvan tuhottoman nopeasti ja sitä ei vain riitä kaikkeen. Pitäisi kai oppia käyttämään sitä tehokkaammin, en tiedä. Tai kirjoittamaan lyhyempi postauksia, jolloin ei tarvitsisi olla varattuna paria tuntia Miehenalun siirryttyä yöpuulle - jolloin tekisi jo itsekin mieli nukkumaan.

Öistä puheen ollen, ne sujuvat nyt jo aika mallikkaasti! Miehenalku on ottanut tavakseen nukkua lähes yöt läpensä. Nykyään herätään 1-2 kertaa yössä ja nukahtaminen käy usein ilman, että poikaa tarvitsee nostaa sängystään. Tavaksi tuntuu tulleen herätä klo 5-6 maissa, jolloin itku on jo rajumpaa ja äidin on vaikea arvioida, pitäisikö maitoa tarjota vai ei. Yleensä viiden maissa maitoa ei ole tarjottu, vaan unia on pyritty jatkamaan (sitten kun hän on saanut öiset jutustelunsa juteltua ja potkinut itsensä niin pitkälle kuin sängyssä pääsee). Mutta kuudelta olen jo antanut maitoa, jonka jälkeen nukutaan vielä pari tuntia. Muuten herätys on viimeistään klo 7 ja aamupuurolla ollaan klo 8 mennessä. Yösyönneistä on siis päästy ja kaikki nukkuvat paremmin. Unikoulu toimi sittenkin, kun vain aika oli kypsä.

Sitten päivän aiheeseen. Niin surullista kuin se onkin, kaadoimme pihamme isoista kuusista toisen. Eilistä Pasilaa katsoneena, tähän voisi Repomiehen tavoin todeta "Yhyhyy, puu!" Hieman se kirpaisi, mutta puuvanhus oli kasvanut jo turhankin lähelle taloa, joten päädyimme tähän ratkaisuun.

Kaksin aina kaunihimpi, mutta joskus on vain osattava luopua.

Yritin laskea puulle ikää, mutta en vielä onnistunut saamaan kovin luotettavaa tulosta. Oletettavasti kuitenkin itseäni reilusti vanhempi, joten siinä meni kunnioitus vanhempaa kohtaan.

Mies siis tilasi puunkaatajan ja puu kaatui. Sitten pitikin pähkäillä, miten kuusi saataisiin polttopuiksi ensi talvea varten. Ensimmäisenä Miehen tuli luonnollisesti täydentää työkalu/-kone varastoaan, joten kipaisimme ostamaan moottorisahan. Ensiajatus oli päästä testaamaan sitä jo heti ensimmäisenä iltana - edes pimeä ei olisi estänyt, koska innokas Mies oli ostanut myös kirkkaan työvalon. Onneksi Miehenalun iltatoimet veivät mukanaan ja ensitutustuminen koneeseen jäi valoisan aikaan.

Hommaa riitti moneksi päiväksi ja uusi saha kesti! Suurempi homma on sitten pistää klapeiksi nämä kymmenet pöllit. Alimmat sahattiin hieman suuremmiksi, jotta saisimme halonhakkuuseen uuden hakkuupölkyn.

Myös minä pääsin sahailemaan moottorisahalla ensimmäistä kertaa elämässäni. Hauskaa puuhaahan se oli, vaikka suurin osa sahailusta jäikin Miehelle. Se tässä omakotitaloelämisessä onkin hauskaa, kun pääsee kokeilemaan ja opettelemaan uutta ja tekemään asioita, joilla oikeasti on merkitystä. (Verrattuna kerrostalossa viettämiini vuosiin, jolloin vapaa-aika meni lähinnä tietokoneen tai television ääressä.) Toki tekemistä ja huolehtimista on varsinkin vanhemmassa talossa paljon, mutta se kuuluu elämään.

Miehen siis sahaillessa into piukeena, oli minun vastuullani pikkutarkempi ja hitaampi oksien karsinta. Kuusi oli suurelta osin tuuheaa tekoa, joten oksia riitti (tai riittää) isot kasat. Vielä kun keksisi, mitä kaikille havuille tekisi. Isommat oksat menevät pilkottavaksi ja polttopuiksi, mutta ne havut. Haluaako joku tehdä ensi joulun ovikranssit jo hieman ennakkoon? Saa tulla hakemaan.