7 kuukautta pöpellystä

Olen jo 7 kuukautta vanha, vaikka pieneksi minua sanovatkin. Sanovatpa monella muullakin nimellä, en meinaa pysyä perässäkään! Kuka kumma on Muru Murustaja, Pöpeltäjä tai Äpypyy? Eivät taida ymmärtää, että minulla on nimikin. No, vielä kun en puhua osaa niin en voi sanoa vastaankaan. Onneksi minulla on keinot, joilla saada huomiota ja päätyä haluamaani lopputulokseen - koski se sitten syömistä, nukkumista tai syliin pääsemistä. Pukemistilanteissa en ole vielä onnistunut saamaan tahtoani läpi, mutta jatkan yrittämistä.

Maailmani on avartunut paljon viime aikoina. Vaikka tutkinkin muiden touhuja vielä lattian tasolta, olen päässyt jo hieman laajemmille alueille. Osaan kierähtää selältä mahalle ja toisin päin - helppoa kuin mikä! Jaksan myös nostaa itseäni käsieni varaan ja pyöriä mahalla ollessani napani ympäri. Vanhempani eivät meinaa pysyä perässä, kun ensin olen naama lelukoriin päin ja seuraavassa hetkessä mutustan maton reunaa tai rummutan puuhellan suojapeltiä. Eteenpäin en vielä pääse, ja sekös minua toisinaan harmittaa. Uskon kuitenkin, ettei mene enää kauaa ennen kuin pääsen tutustumaan kaikkiin niihin kiinnostaviin juttuihin, joita eivät ole vielä päästäneet koskemaan. Erityisesti elektroniikka kiinnostaa - kaukosäädin, kännykkä, tietokone ja tiskikone - mutta niitä minun ei vielä anneta käyttää. Odottakaapas vain, kunhan opin kävelemään ja silmänne välttää...

Olen nähnyt uutta myös ulkona. Tuttu ja turvallinen vaunukoppa siirtyi vaunuista olohuoneen lattialle ja minut köytettiin valjailla rattaisiin. Välillä he nostavat minut istuvampaan asentoon, joka on toisaalta kiva, koska näen siten paremmin. Tykkään nukkua vaunuissa, kunhan saan ensin katsella vähän maisemia. Koska en osaa vielä istua itse, on rattaissa oleminen toisinaan vähän hankalaa.

Minä syön itse! Ainakin harjoittelen, sormiruokailua. Äiti antaa minun ottaa maissinaksun pussista, jota mutustan samalla kun hän syöttää minulle soseita. Parsakaalista en niin perusta, mutta bataatti, porkkana ja kesäkurpitsa ovat herkkua. Tykkään myös naudanlihasta, ja broileri ja kananmuna menettelevät myös. Kalaa en ole vielä saanut maistaa, mutta kuulemma sellaistakin on luvassa lähiaikoina. Aamu- ja iltapalalla syön puuroa, joka on tehty tattarista, riisistä tai kaurasta. Pidän puurosta ja syön sitä mielelläni - etenkin jos mukana on hedelmää tai vaikkapa mansikkasosetta! Olen harjoitellut myös lusikan käyttöä ja osaan viedä sen suuhuni (niin kuin niin monta muutakin tavaraa ja ruumiinosaa). Äiti auttaa minua laittamalla lusikkaan valmiiksi ruokaa. Myös nokkamukista juominen alkaa pikkuhiljaa sujua, vaikka tarvitsen siinä vielä apua. Mukin kallistaminen on vaikeaa, mutta tykkään juoda maitoa. Tuttipullot ovat pikkuvauvoille, enhän enää edes muista miten niistä juodaan! Sitä paitsi, kun on kaksi näinkin hienoa hammasta kuin minulla, on tutin pureskelu luontevampaa kuin pelkkä imeminen. Äitikin on saanut pari kertaa "maistaa" pikkuhampaita... hih!

Tykkään jutella ja olen siinä aika hyvä. Kun juttelen, saan isojen ihmisten huomion ja minulle hymyillään. Lempijuttujani ovat ba-ba-ba ja vau-vau-vau. Rakastan nauramista ja hassuttelua, ja hymyilen herkästi. Voisin sanoa olevani oikea hymypoika! Osaan myös päristää ja tehdä erilaisia ääniä leluja apuna käyttäen. Kiljahtelen mielelläni, etenkin kun minulla on erityisen hauskaa. Ovat sanoneet minua toisinaan hyvinkin kovaääniseksi, ja öisin saan huudollani isin pään nopeasti kipeäksi.

Nukun jo pidempiä pätkiä ja nukahdan helposti omaan sänkyyn. Minulla on oma unikaverini turvana ja nukumme aina yhdessä. Jos satun heräämään, potkin itseni sängyn päätyyn tai nurkkaan ja rummutan sängynpäätyä. Tykkään jutella, vaikka öisin minulle ei tunnuta vastaavan. Joskus hätäännyn, mutta rauhoitun kun äiti tai isi tulee silittelemään.

Kaiken kaikkiaan olen taitava ja utelias poika, jota rakastetaan paljon. Elämäni ensikuukaudet ovat kuluneet kuin hujauksessa, ja paljon on vielä nähtävää, tutkittavaa ja opittavaa edessä!