Leipää leivoin

Tein syntiä, leivoin leivän. Kuinka paleota se nyt sitten on? Ei juurikaan, mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että tämä kuuluu niihin viikonloppuherkutteluihin. Idea lähti Facebookin mammaryhmästä, johon tultiin kehuskelemaan suuren maailman ihmeellä - kattilaleivällä. Ja oikein kuvan kera! Koska tämä ohje sai niin suuren suosion ja joka toinen ryhmäläinen innostui vääntämään taikinoitaan ja esittelemään aikaansaannoksiaan, oli myös minun tehtävä oma kokeiluni. Lyhyesti avattuna kyse on siis leivästä, jonka taikina sekoitetaan nopeasti ja vaivaamatta, ja jätetään sitten huoneenlämpöön kohoamaan 12-18 tunniksi. Paiston yhteydessä uuni lämmitetään haluttuun astemäärään, laitetaan kannellinen uuninkestävä kattila tai pata kuumenemaan ja lyödään lopulta taikina kuumaan pataan paistumaan. Kuumuus rapsakoittaa leivän pinnan, eikä se tartu kiinni astiaansa. Kattilaan kansi päälle ja takaisin uuniin. Paiston loppupuolella kansi otetaan pois, jotta saadaan viimeisteltyä kauniin ruskea ja rapeakuorinen leipä.

En edes muista koska olisin viimeksi leiponut leipää. Ja nyt en laske tähän mantelileipää, jota on tullut tehtyä arviolta muutaman kuukauden välein. Kun nyt lähdin tätä näin syvällisesti pohtimaan, niin taitaapa olla, että olen aina leiponut sämpylöitä. Tulen siis siihen päätelmään, että tämä taisi sittenkin olla ihan eka kerta tätä laatua. Ja ai että oli hyvää!

Kaikki ei mennyt kuitenkaan ihan suunnitelman mukaan. Suunnitelman, jota ei oikeastaan edes ollut. Tavoitteena oli tehdä gluteeniton leipätaikina, jonka nakkaisin sitten kattilaan ja uuniin. Taikinan sain aikaan yhdistelemällä lähes kaikkea mitä kaapista löytyi. Vaan eipä se vastannut vehnäversiota koostumukseltaan, joten jätin kattilatouhut väliin ja paistoin sellaisenaan uunissa. Kohotusaika oli tässä tapauksessa lähempänä 18 tuntia. Hyvä etten heittänyt taikinaa jo ennen paistoa roskiin, koska se ei ollut tuossa ajassa juurikaan kohonnut. Olin melko varma, että lopputuotteena olisi pahanmakuinen tiiliskivi, koska taikina oli niin paksua.

Lopputuloksena oli kuitenkin herkullinen sekametelileipä, joten olen varsin ylpeä ensiyrityksestäni! En tiedä sitten maistuiko se niin hyvälle lähinnä siksi, että edellisestä leivän syönnistä oli niin pitkä aika. Vai oliko syynä leivän päälle lapioitu voi, kermajuusto ja kinkkuleikkele? Lupasin kuitenkin itselleni (ja Miehelleni), ettei tämä jäisi ainoaksi kerraksi. Ensi kerralla voisin yrittää saada aikaan löysemmän taikinan, jotta pääsen leikkimään kattilalla. Tai kattilan sijaan valurautapadalla. Ja jos taikina ei silloinkaan ole sitä mitä toivoin, tyydyn parantelemaan tätä ensireseptiäni. Olkaapa hyvä! (Ja jos kaapista ei löydy tätä kaikkea niin aina voi korvata sillä mitä on.)


Kookosmamman gluteeniton sekametelileipä

1 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl tattarijauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl tattarihiutaleita
½ dl pellavansiemeniä
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä (murskasin hiukan)
reilu dl pähkinöitä (murskattuna)
3 rkl psylliumia
2 tl suolaa
1 tl (kookospalmu)sokeria
½ tl hiivaa
6 dl vettä
(päälle siemeniä)

Sekoita kuivat aineet suuressa kulhossa ja lisää vesi. Itse käytin kylmää, mutta olisi ehkä kannattanut käyttää kädenlämpöistä, ellei jopa 42 asteista, jotta kohoamisprosessi olisi lähtenyt paremmin käyntiin.
Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa turhia.
Jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12-18 tunniksi. En tosin tiedä, oliko näin pitkä aika tässä tapauksessa todellakaan tarpeen. Ehkäpä huomattavasti vähempikin riittäisi.
Painele kohoamisen jälkeen mahdolliset ilmakuplat taikinasta jauhotetuin käsin jauhotetulla alustalla.
Muotoile leipä, sivele vedellä ja ripottele halutessasi päälle siemeniä.
Paista 200 asteessa sopivaksi katsomasi aika.
Nauti tuoreeltaan ja tarjoa muillekin!