Täydelliset munat

Kirjoittelin taannoin tyypillisestä iltapalastani ja lupailin kurkistusta myös aamupalan puolelle. Nyt kun arki alkaa taas häämöttää, ovat myös kananmunat palanneet päivän rutiineihin muutenkin kuin taatelikakkuun tai pipareihin naamioituneena.

Yleensä ostamme Kiekun omega-3 munia, joiden kuvittelemme olevan astetta terveellisempiä. Emme ole kolesterolikammoisia, mutta omega-3:sta ei voi saada liikaa, koska omega-6:n saanti on yleisesti ottaen helpompaa. Näiden kahden suhde tulisi olla mahdollisimman tasapainossa, mieluiten 1:1, mutta yleensä kehomme tulehdusta aiheuttavan/lisäävän omega-6:n saanti on moninkertaista omega-3:n nähden. Tästä syystä jääkaapistamme löytyy kalanmaksaöljyä (omega-3) - Miehelle original ja minulle sitruunalla helpotettu versio. Pyrimme myös välttämään runsaasti omega-6 -rasvahappoja sisältäviä kasvi-, ja erityisesti rypsiöljyjä, sekä niitä sisältäviä tuotteita. Tarkkaa oman kehon 3 vs. 6 -tilannetta ei voi tutkimatta tietää, emmekä ole Miehen kanssa lähteneet niiden saantia sen tarkemmin arvioimaan. Mutta ne munat.

Kananmunien paistaminen on tekniikkalaji, jossa haluaa onnistua - erityisesti silloin, kun suosii tietyn kypsyysasteen munia. Itse en voi sietää liian kovaksi keitettyjä tai kypsiksi paistettuja munia, koska keltuainen muuttuu niissä kumimaiseksi ja tarttuu kitalakeen. Pitkän harjoittelun tuloksena koen jo osaavani paistaa lähes täydellisiä munia, itselleni.

Talouteemme kuuluu kaksi valurautaista paistinpannua, jotka ovat päivittäisessä käytössä. Mielestäni valurautaiset keittiövälineet ovat parasta ja ansaitsevat siksi oman kirjoituksensa. Paistinpannut täytyi kuitenkin tässä yhteydessä mainita, koska niillä nämä täydelliset munat paistetaan.

Pannulla paistuu tällä kertaa myös Miehen munat. Yleisin oma annokseni on 2-3 kerrallaan.

Tärkeää on, ettei pannua lämmitä liian kuumaksi. Itse laitan pannun lämpenemään liedelle, joka on säädetty lämpötilaan 6 (asteikolla 1-9). Lisään pannulle voita, jonka sulettua rikon pannulle munat ja lasken lämpötilan kolmoselle tai kakkoselle, riippuen siitä kuinka kuumaksi pannu oli ehtinyt. Parhaat munat saa, kun niitä paistaa miedolla lämmöllä pitkään. Tapanani on rikkoa keltuaiset ja kääntää munat heti kun se on mahdollista, ennen kuin niihin ehtii muodostua lasimainen kuori. Munat käännettyäni laitan levyn nollalle tai nostan pannun kokonaan levyltä. Valurautainen pannu varaa itseensä lämpöä, joten munat kypsyvät sopivasti loppuun ilman lisälämpöä.

Syön munat parin riisikakun päällä tai itsetehtyjen lihapullien kanssa. Kurkku on yleisin aamiaisvihannes, jota tulee siivutettua raikkautta tuomaan. Jos pakkasesta ei löydy lihapullia, mutta lihaa pitäisi saada, voi lautaselle eksyä myös makkaraa tai pekonia. Tällainen aamupala pitää nälkää eri tasoisesti, kuin esimerkiksi ennen suosimani kaurapuuro.

Jos aamupala toistuu samanlaisena viikosta ja kuukaudesta toiseen, on aivan inhimillistä, että jossain kohtaa tulee stoppi eikä munia tee enää mieli. Onkin hyvä päästä ns. aamupala-ajattelusta kokonaan irti. Kehomme ei tiedä tai välitä, mitkä ruoka-aineet ja ruuat on luokiteltu mielessämme aamupalaksi ja mitkä taas ovat lounas- tai päivälliskamaa. Aamupalana voi siis nauttia esimerkiksi edellisillan päivälliseksi valmistettua liha-kasvis -pataa tai kesäkurpitsalasagnea. Pääasia on, että nälkä lähtee ja pysyy poissa lounasaikaan saakka.

Jämäkokkailua

Joulu jatkuu vielä hetken, koska ruoka ei ota loppuakseen. Laatikoita syötiin viitenä päivänä - kotona ja sukulaisissa, mutta kinkku ja lohi saatiin ujutettua pizzan muotoon, mikä toi vaihtelua jo useamman päivän jatkuneeseen joulupöytään. Kuvaa en pizzasta ehtinyt ottaa, ennen kuin oli jo kadonnut parempiin suihin, mutta täytteiksi laitoimme seuraavia: loput kinkut, lämminsavulohta ja joulujuustoa, lisäksi perinteisempiä täytteitä täydentämään eli jauhelihaa, ananasta ja herkkusieniä. Myös makkarapaketti odotti vuoroaan jääkaapissa, mutta päätyi lopulta pizzan sijaan takkaan grillattavaksi ja iltapalaksi. Pohjan päälle tein tapani mukaan tomaattisoseesta ja ketsupista tomaattikastikkeen, jonka maustoin parilla valkosipulinkynnellä, suolalla, pippurilla, paprikamausteella ja basilikalla. Jaan tässä pizzapohjan ohjeen, jonka Mies on muokannut eräästä paleokeittokirjasta meille sopivaan muotoon. Eri ainesosien määrät ovat vielä hiukan joustavalla pohjalla, sillä joka kerta pizzataikinan rakenne tuntuu olevan hieman eri ja pohjan levittäminen joko yksinkertaista tai haastavampaa. Tällä kokoonpanolla onnistuimme tällä kertaa, riittää yhteen pellilliseen pizzaa.

Miehen paleopizzapohja (1 pellillinen, yleensä teemme tämän tuplana)

1-1,5 dl mantelijauhoa
2 rkl psylliumia
4 munaa
3 rkl oliiviöljyä
1/4 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita munat ja öljy sekaisin toisessa astiassa ja lisää jauhot koko ajan sekoittaen. Paakkujen välttämiseksi jauhoseos on hyvä siivilöidä joukkoon. Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle pellille nuolijaa tai käsiä apuna käyttäen. Kylmä vesi voi olla tarpeen, sillä taikina tarttuu helposti. Esipaista pohja 175 asteessa noin 7 minuuttia, ennen kuin levität päälle tomaattikastikkeen ja täytteet.

Jämistä puheen ollen päätin tehdä myös jälkiruokaa samalla periaatteella. Tuloksena syntyi todella herkullista joulusuklaata, jota voi varioida mielensä mukaan. Suurin piirtein näin se meni meillä:


Kookosmamman joulusuklaa

noin 150 g suklaata (tummaa leivontasuklaata ja 70-80 % tummaa suklaata)
pari ruokalusikallista kookosöljyä
(ripaus sokeria ja kanelia)
kourallinen pähkinöitä murskattuna
kourallinen rusinoita (se mitä kaapista löytyi glögin jäljiltä)
kuusessa roikkuneet piparit murskattuna (ei liian pieniksi)
voita tai kookosöljyä

Sulata suklaa ja kookosöljy vesihauteessa ja lisää joukkoon hieman sokeria ja kanelia.
Paahda pähkinät, rusinat ja murskatut piparit pannulla pienessä määrässä voita/kookosöljyä. Kaada pähkinä-rusina-pipariseos pieneen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja kaada päälle sulanut suklaa. Sekoita seos tasaiseksi, jotta suklaa leviää joka puolelle. Laita jääkaappiin jähmettymään ja leikkaa jähmettynyt suklaa paloiksi. Tämän voisi tehdä myös jääpalamuoteissa, mutta näin se sujui helpommin! Pähkinät, rusinat ja piparit antavat suklaalle kivan vaihtelevan rakenteen. Nam!

Joulun tunnelmaa

Joulu tuli ja joulu meni, ainakin melkein. On tavallaan helpottavaa, kun joulu on nyt ohi, eikä tarvitse enää valmistella ja siivota. Toisaalta on haikeaa, että seuraavaan jouluun on melkein vuosi aikaa.

Tämä joulu oli ihana ja perinteinen, vaikka mukaan mahtui myös vähän uutta. Perinteistä pitivät kiinni aaton jouluruuat. Lounaaksi söimme riisipuuroa, kuten on aina ollut tapana. Uuden vivahteen puuro sai, kun keitimme sen mantelimaitoon. Oli kyllä hyvää ja sitä piti keittää lisää myös välipäivinä aamupalaksi.

Mantelimaitoon tehty joulupuuro maistui.

Jouluinen mantelipuuro

5 dl vettä
kookosöljyä tai voita
4 dl puuroriisiä
1,5-2 litraa mantelimaitoa
n. 1 tl suolaa

Kiehauta kattilassa vesi ja lisää pari ruokalusikallista kookosöljyä tai voita, jotta riisi ei tarttuisi niin helpolla pohjaan. Lisää riisi ja kiehauta sen verran, että vesi imeytyy riisiin. Lisää mantelimaitoa pikkuhiljaa tilanteen mukaan riisien turvotessa. Maidon määrä määräytyy senkin mukaan, kuinka paksua puuroa tykkää syödä. Maistele riisien kypsyyttä ja lisää lopuksi suola (oman maun mukaan). Puuro valmistuu vajaassa tunnissa. Tarjoa kanelin, sokerin ja voisilmän kera!

Puuron jälkeen oli aika leipoa tämän vuoden viimeiset joulutortut, joihin ohje löytyi täältä.

Vuoden viimeiset gluteenittomat tortut.

Joulun perinteisiin kuuluu suomalaisille usein joulusauna, josta mekin nautimme. Löylyjen välissä tarkeni virkistäytyä ulkona vesisateessa, vaikkei se joulutunnelmaa lisännyt. Vuosi takaperin muistan juosseeni lumihangessa talon ympäri (eri talo), mutta nyt en vesisateessa nähnyt sitä tarpeelliseksi.

Saunan raikkaina oli aika kattaa pöytä ja laittaa jouluruuat tarjolle. Tänä vuonna minä vastasin pääosin jälkiruokaosastosta. Isäni teki joulun laatikot ja kalat, Mies ja isäni paistoivat kinkun.

Joulupöydässä oli tarjolla seuraavaa: kinkkua, lämminsavulohta, kylmäsavulohta ja graavilohta; lihapullia ja silliä; lanttu-, porkkana- ja aurapunajuurilaatikkoa; peruna- ja punajuurisalaattia, keitettyjä perunoita sekä valkosipulimajoneesia, kermasinappikastiketta ja smetanaa. Kaikki itse tehtyä (paitsi smetana, kylmäsavulohi ja silli) ja gluteenitonta. Kyllä oli hyvää!

Ähkyä sulatellessamme olikin aika jakaa lahjat, ennen kuin nuorin tonttu väsyisi liiaksi ja menettäisi hermonsa. Hän jaksoi hienosti koko aaton ja jakoi lahjat äitinsä kanssa reippain ottein. Energiaa jäi vielä lahjojen  avaamiseenkin, ja osa lahjoista piti myös koemaistaa. Tämän vuoden lahjoista yli puolet taisi mennä tälle pienelle Miehenalulle, mikä lienee aivan oikein. Paketeista paljastui mm. kirjoja, pehmolelu, uimaleluja, kylpypyyhe, ruokalappu ja vaatteita. Kaikki tarpeeseen, kiitos pukki!

Pieni ikä (4,5 kk) ei estänyt osallistumista lahjojen avaamiseen ensimmäisenä jouluna.

Kun lahjat oli avattu ja tilanteet kuvattu, oli pikkutontun aika mennä nukkumaan. Aikuisemmat joulun juhlijat nauttivat vielä illan päätteeksi mm. puolukkajäädykkeestä, pipareista, taatelikakusta ja tortuista -suklaata unohtamatta! Jo pidemmän aikaa olemme Miehen kanssa ostaneet yksinomaan (mahdollisimman) tummaa suklaata, joten Fazerin maitosuklaat tuntuivat suussa varsin sokerisilta. Hyviä olivat silti ja niitä tuli maisteltua siinä määrin, että seuraava kerta lienee taas ensi jouluna.

Ei niin tummia suklaita.

Joulu on taas!

Edellisestä kirjoituksesta ehtikin vierähtää reilut 3 viikkoa, hups! Joulukiireet veivät aivan mennessään, mutta nyt aattona alkaa jo helpottaa, ja voi rauhoittua joulun viettoon. Vietämme joulua täällä oman kodin lämmössä (kiitos puuhellan ja takan) ja olemme saaneet seuraksemme myös rakkaita lähisukulaisia. Mikäs sen mukavampaa kuin laittaa yhdessä ruokaa ja joulua, ja katsella telkkarista perinteisiä jouluohjelmia.

Olen viime viikot tehnyt ahkerasti joululahjoja (neuloen ja ommellen) sekä leiponut piparit ja taatelikakut. Piparitaikinaan laitoin mausteita reilulla kädellä (noin 1 rkl kutakin) ja laajalla skaalalla: kaneli, neilikka, kardemumma, inkivääri ja pomeranssinkuori. Nam! Joulutorttutaikina odottaa jääkaapissa vielä leipojaansa ja puolukkajäädyke syöjiään.

Piparkakkutaikina onnistui hyvin myös gluteenittomista jauhoista.

Osan piparkakuista ripustin kuuseen koristeiksi.

Joulukinkun otimme juuri uunista ja joululaatikot sulamaan. Lanttulaatikko jäi kyydistä vanhempieni pakkaseen 200 km päähän, mutta onneksi tämä huomattiin ajoissa ja kaupat olivat vielä auki. Ei kuin lanttuja ostamaan ja laatikon tekoon, vielä ehtii! Lounaaksi syömme perinteisen riisipuuron, jonka olemme tuunanneet uuteen uskoon. Puuro keitetään maidon sijaan mantelimaitoon, eikä maussa juuri huomaa eroa. Saavatpahan kaikki varmasti mantelin...

Joulukuusi ja jouluvalot luovat tunnelmaa sisätiloissa, ulkovalot ulkona. Päivän hämärtyessä sytytämme muutaman kynttilän iltaa valaisemaan. Lunta emme täksi jouluksi saaneet, mutta ei anneta sen haitata tunnelmaa.

Edellisjoulun askarteluja.

Ensimmäinen oma joulukuusi.

Pikkutonttumme (4,5 kk) nukkuu päiväunia jaksaakseen toimia illan tähtenä. Joulupukki taitaa tänä vuonna jättää lahjat kuistille ja jatkaa matkaa esittäytymättä sen enempää. Ja taitaa pukin lahjat mennä enimmäkseen hänelle, vaikka ei joulusta tule vielä mitään muistamaan. Onneksi on monta kameraa ikuistamassa Miehenalun ensimmäistä joulua.

Loppuun vielä ohje puolukkajäädykkeeseen, joka ainakin ennen pakkaseen menoa maistui niiiiin hy-väl-tä! Oikein rauhaisaa ja tunnelmallista joulua!


Puolukkajäädyke (tällä kertaa ilman kookosta)

4 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 prk mascarpone-juustoa (250 g)
1 prk kermarahkaa (250 g)
3 dl makeuttamatonta puolukkasurvosta

Vatkaa kerma ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja rahka, sekoita. Lisää lopuksi puolukkasurvos ja maista tarvitseeko lisätä sokeria, vaniljasokeria tai puolukkaa (oman maun mukaan). Huuhtele kakkuvuoka kylmällä vedellä ja kaada seos siihen. Peitä kelmulla ja laita pakkaseen vähintään yön yli. Enjoy!

Tällä kertaa vuoka oli aivan sävy sävyyn herkun kanssa.

Joulukuu

Joulukuu, nyt jo? Aika tuntuu vierähtäneen hujauksessa ja paljon on ehtinyt tapahtua. Vuosi sitten valmistuin yliopistosta ja olin ensimmäistä syksyä työelämässä. Vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin ja aloin odottaa Miehenalkua. Myös 2013 on pitänyt sisällään paljon, mutta niistä lisää myöhemmin. Onhan meillä vielä kokonainen kuukausi tätä vuotta edessämme.

Kun nyt kerran on joulukuu, saan oikein luvan kanssa alkaa soitella pianolla joululauluja! Miehen onneksi piano on digimuotoa eli kuulokkeet saa tarpeen tullen liitettyä ja äänen eristettyä vain soittajalle. Joululaulujen kuunteleminen kuun alusta alkaen saattaisi nimittäin aiheuttaa hänessä hampaiden kiristelyä ja syviä huokauksia. Minä kuitenkin rakastan joululauluja, enkä ehdi saada niistä tarpeekseni ennen kuin joulu on jo ohi ja laulut jäävät odottamaan seuraavaa.

Tänä vuonna en ole ostanut itselleni joulukalenteria. Telkkarista tuleva YLEn joulukalenteri on kuitenkin pakko katsoa tänäkin vuonna. Sympaattinen Tonttu Toljanteri tuo hyvän mielen ja joulun päivä päivältä lähemmäs. Olen aina ollut jouluihminen ja odottanut sitä innolla. Viime vuosina jouluista on kuitenkin tullut erilaisia ja osa tunnelmasta on ikään kuin kadonnut johonkin. Joulu vain tulee ja menee, vaikka siitä aattona nauttiikin. Lapsena jouluun liittynyt mystisyys ja taika katosi iän myötä, mutta uskon joulujen taas tuovan mukanaan jotain uutta. Tänä vuonna on luvassa ensimmäinen oma perhejoulu ja ensimmäinen joulu Miehenalulle, joka tuskin siitä mitään tulee muistamaan. Onneksi on kamerat valmiina ikuistamaan Miehenalun iloiset hetket tonttupuvussa. Tuleva joulu on myös ensimmäinen omassa kodissa vietetty joulu. Vihdoin saan tehdä joulua omaan kotiin ja kutsua vanhemmat ja sisarukset sitä kanssamme viettämään.

Tärkeä (ellei tärkein) osa joulua on tietysti ruoka. Olenkin antanut itselleni hyvän syyn leipoa, koska pitäähän näitä ohjeita harjoitella, ettei jouluna jää piparit ja tortut syömättä! Olen leiponut gluteenittomasti jo muutamana jouluna, koska lähipiiristä löytyy keliakaa. Tänä vuonna aion kuitenkin onnistua leipomuksissani vielä paremmin ja osoittaa myös itselleni, että gluteenittomasti voi leipoa aivan yhtä maukkaita, ellei maukkaampiakin, leivonnaisia. Aloitin siis tortuista.

Löysin muutamiakin melko samankaltaisia joulutorttuohjeita, mutta päädyin käyttämään tätä ohjetta. Tapani mukaan en kuitenkaan noudattanut ohjeita aivan yks yhteen, joten tässä oma versioni joulutortuista.

Gluteenittomat joulutortut

250 g voita

250 g maustamatonta kermarahkaa

4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

1-2 tl vaniljasokeria

reilu purkillinen luumumarmeladia (yksi ei aivan riittänyt minun satsiini)

2 keltuaista voiteluun

*Sekoita huoneenlämpöisen voin ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi. Nopeimmin tämä onnistuu monitoimikoneella. Lisää joukkoon maitorahka, jonka joudut mahdollisesti sekoittamaan käsin. Meidän koneemme ei tässä vaiheessa jaksanut enää pyörittää taikinaa. Tein taikinan kahdessa erässä, koska taikinasta tuli melko suuri kulhoon nähden.

*Anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin tunti ennen leivontaa. Kylmä taikina on helpompi käsitellä kuin huoneenlämpöinen. Kaulitse taikina jauhotetun leivinpaperin päällä, koska se tuppaa tarttumaan käsiin ja alustaansa tavan torttutaikinaa helpommin. Jauhojen avulla taikina on kuitenkin melko helppo työstää. Taikinaa ei kannata kaulita liian ohueksi, koska ohut taikina saattaa päästää läpi osan hillosta.

*Ota taikinasta pyöreän muotin avulla ympyröitä, joiden keskelle lisäät lusikallisen hilloa. Taisin laittaa hilloa aika runsaalla kädellä, koska purkillinen hilloa ei riittänyt. Oman maun mukaan, minusta on kiva että luumua on reilusti.

*Voitele torttupohjien reunat keltuaisella ennen kuin taitoin ne kaksinkerroin, jotta taikina pysyisi paremmin kiinni paistamisen ajan. Voitele tortut myös päältä keltuaisella, jotta niihin tulisi kaunis paistopinta.

*Paista torttuja noin 200 asteessa noin 15 min, kunnes pinta oli saanut sopivasti väriä. Kyllä maistui ja samalla tuli juotua talven ensimmäiset glögit!

PS. Joulukuun kunniaksi putsasimme Miehen kanssa keittiön puuhellan, joka on odottanut käyttöönottoa jo muutaman kuukauden. Emme olleet sitä aiemmin vielä kokeilleet (muutimme taloon noin puoli vuotta sitten), mutta nyt tarvittiin lisää lämpöä ja sitä myös saimme! Hellasta tulee varmasti hyvä ystävä ja tuki, talven tästä vielä kylmetessä.

Iltapalaa

En tiedä onko loogista aloittaa aterioiden listaaminen päivän lopusta päin, mutta näin aion nyt tehdä. Aamupalakin ansaitsee aikanaan oman tekstinsä, etenkin kun se on aamusta toiseen lähes samansisältöinen. Iltapalassa oli ennen enemmän variaatiota, mutta nyt olen jumittanut tähän seokseen, jonka kohta tarkemmin esittelen.

Pidän tekstini tänään lyhyenä, koska Miehenalku (ja ehkä Mieskin) odottelee jo äitiä nukkumaan. Onneksi on soiva mobiili pinnasängyn yllä ja tiskivuori keittiössä, joten miespuoliset perheenjäsenet saavat itsensä viihtymään mammaa odotellessa. 

Viisaat(?) miehet ovat joskus sanoneet, ettei nestemäisiä kaloreita tulisi nauttia. Yhtenä syynä lienee ravinnon turhan nopea imeytyminen, kaiken ollessa jo valmiiksi pilkottua, jolloin kropalle ei jää paljoa sulateltavaa. Puolustuksekseni voin kai sanoa, ettei minun iltapirtelöni ole sieltä litkuimmasta päästä. Pillillä imien posket saavat hyvää treeniä ja pääsen jyvälle siitä, millaisen taidon Miehenalku hallitsee hankkiessaan lähestulkoon kaiken ravintonsa imemällä. Tällä viikolla hän on kuitenkin päässyt ensi kertaa kiinni muun perheen ruokailutottumuksiin, kun olemme esitelleet pojalle yhden peruselintarvikkeistamme: bataatin. Mutta sen pidemmittä puheitta:

Kookosmamman iltapalapirtelöinen

1 dl punaherukoita (jäiset käyvät hyvin)

1 dl mustaherukoita (pakkasesta löytyy näitäkin)

1 pieni banaani (mieluiten kuorittuna)

1 rkl kookoshiutaleita

1-2 rkl pellavarouhetta

1 mitallinen heraproteiinia

(loraus kookosmaitoa)

vettä

Heitä jäiset marjat veden kanssa tehosekoittimeen ja kone pyörimään. Lisää loput ainesosat, vettä tarpeen mukaan ja sekoita sopivaksi katsomasi aika. Myös veden määrää tulee säätää sen mukaan, miten juoksevan lopputuloksen haluaa. Pellava ja hera tekevät pirtelöstä paksumpaa, jonka lisäksi hera tuo pirtelöön kuohkeutta ja rakennetta. Tällä pärjää hyvin yön yli!

Viikonloppuherkuttelua

Meille on Miehen kanssa tullut tavaksi syödä perjantain päivälliseksi tacoja, joten viikonloppu alkoi taas niillä. Täytteeksi paistamme jauhelihaa ja silppuamme salaattia, kurkkua ja paprikaa. Salsakastikkeita on moneen makuun, mutta medium sopii meille molemmille joten sillä mennään. Maissi, ja vieläpä tässä muodossaan, ei ehkä ole sitä kaikkein kivikautisinta ravintoa, mutta meidän ruokavaliossamme toimii silloin tällöin. Gluteenittomuus pitää silti, mikä on pääasia. Voisin lähiaikoina naputella tarkemman selostuksen siitä, mitä me oikein syömme ja miksi.

Lauantaina herkuttelu jatkui hampurilaisilla – nam! Emme olleet niitä pitkiin aikoihin tehneet, joten olimme innoissamme. Koska Mies oli vastuussa hampurilaispihvien tekemisestä, en jaa tässä tuota ohjetta, vaan keskityn sämpylöihin. Pihvit saa kuitenkin lätysteltyä kasaan melko yksinkertaisesti jauhelihaa, munia ja mausteita sekoitellen. Älkää silti huolestuko, sillä aion vielä palata asiaan pihvien / lihapullien muodossa, jolloin saatte ohjeenkin. Reseptiä täytyy vielä hieman hioa. Mutta se leipäpuoli.

Vähähiilihydraattiseen siirryttyämme jätimme leivät pois ruokavaliosta, kunnes löysimme ihanan mantelileipien ohjeen (alkuperäinen resepti löytyy täältä). Kovin usein tätä herkkua ei tule tehtyä (alkuun ehkä useammin), mutta silloin tällöin tämä toimii hyvänä aamu- /iltapalana tai esimerkiksi hampurilaisissa. Nämä leivät pitävät nälkää vehnä- tai ruisleipiä paremmin. Leivän päällä, tai välissä, maistuu hyvin esimerkiksi paistettu kananmuna ja tuorekurkku. Ja voita väliin tietenkin!
Tässä omaan käyttöön muokattu ohje:

Mantelileivät (8-10 kpl)

4 munaa

5 rkl turkkilaista jogurttia

4 tl psylliumia

4 tl leivinjauhetta

3 dl mantelijauhoa

(2 rkl seesaminsiemeniä)

150 g juustoraastetta

Sekoita munat, jogurtti ja juustoraaste keskenään. Kuivat aineet sekoitetaan myös omassa kulhossa ja lisätään sen jälkeen muna-jogurtti-juustoraaste seokseen. Taikinan kannattaa alkaa hetken aikaa turvota, jonka jälkeen taikinasta muotoillaan haluttu määrä "sämpylöitä" leivinpaperille. Taikina voi olla aika tarttuvaa, joten kannattaa huuhdella käsiä kylmällä vedellä vähän väliä. Leivät paistetaan uunissa 200-225 asteessa, kunnes ovat kauniin kullanruskeita. Kannattaa olla tarkkana, koska kypsyvät melko nopeasti. Olen säilyttänyt valmiita leipiä jääkaapissa ja lämmittänyt esim. uunissa tai pannulla ennen syöntiä. Voivat toki maistua jollekulle kylminäkin.

Leivon aina vähän näppituntumalla, joten mm.  juuston ja jogurtin määrä vaihtelee leivontakertojen välillä. Tällä kertaa laitoin ehkä vähän liikaa jogurttia suhteessa jauhoihin, joten sämpylöistäni tuli melko litteitä. En siis noudattanut yllä olevaa ohjetta kirjaimellisesti. Ajoivat silti hyvin asiansa.

Kohtaamisia

Asumme pienehköllä paikkakunnalla Kanta-Hämeessä, jonne muutimme kesällä 2013 – pari kuukautta ennen Miehenalun syntymää. Oli melko puhdasta sattumaa, että löysimme ihannetalomme juuri täältä, koska paikka oli meille ennestään vieras emmekä muuttaessamme tunteneet täältä ketään. Olemme kuitenkin viihtyneet hyvin, joten ostopäätös oli oikea ja eiköhän sitä tuttavapiiriäkin ajan mittaan synny. Lähinaapurit sentään tulivat tutuiksi jo odotusaikana.

Olen viimeisen parin kuukauden sisällä innostunut tekemään pitkiä kävelylenkkejä Miehenalun kanssa. Lenkit ovat oikeastaan ainoa tapa saada hänet nukkumaan päiväunia edes hieman pidempi pätkä, koska ulkona (vaunujen liikkuessa) nukutaan lähes pomminvarmasti. Samalla mamma pääsee vähän tuulettumaan ja tutustumaan paremmin uuteen elinympäristöönsä. 

Syksyn aikana olen yrittänyt etsiä vaihtelevia lenkkireittejä, jottei homma kävisi aivan puiseksi. Läheltämme lähteekin mukava soratien pätkä, jossa autoja kulkee harvemmin ja luonto on lähellä. Tällaiset maastot ovat parhaita, vaikka kaikkein mieluiten lähtisin sorateiltä metsäpoluille. Vaunut tuovat kuitenkin omat vaatimuksensa, joten tällaiset tienpätkät ja peltomaisemat ovat jo pieni voitto. Näillä ”maastolenkeillä” olen päässyt tutustumaan paikallisväestöön paremmin kuin esimerkiksi lähikaupassa vieraillessa. Haluankin kertoa nyt yhdestä vaunulenkistä, joka erityisesti jäi mieleeni.

Olin päättänyt lähteä soratieltäni jälleen uudelle pikkutielle katsomaan, josko sieltä pääsisi ympäri ja löytäisin uuden reitin kierrettäväkseni. Jonkin matkaa kuljettuani näin valkoisen hännäntupsun pomppivan edessäni. Ensiajatuksena oli, että joku oli päästänyt koiransa vapaaksi. Eläimen tapa liikkua oli kuitenkin turhan pomppivaa koiraksi. Matkaa jatkettuani kohtasin vanhemman miehen joka kysyi, oliko se minun koirani jonka perään hänen paimenkoiransa oli rynnännyt. Meillähän ei lemmikkejä ole, joten en ottanut tästä vastuuta kantaakseni. Koira oli siis lähtenyt valkohäntäpeuran perässä metsikköön ja painellut niin kauas, etteivät miehen kutsuhuudot sitä tavoittaneet. Lupasin pitää silmät ja korvat auki koiran varalta ja jatkoin matkaa. Tie osoittautui kuitenkin umpikujaksi, joten jouduin palaamaan samoja jälkiä pitkin takaisin soratielle.  

Mietin mielessäni, että olisipa hauskaa jos törmäisin matkallani tähän karkulaiseen ja saisin sen palautettua omistajalleen. Ja eipä aikaakaan, kun kyseinen luontokappale seisoi edessäni uteliaasti katsellen. Huutelin koiraa luokseni ja sain sen hihnasta kiinni. Ihmettelin itsevarmuuttani koiran kanssa, koska se oli aika suurikokoinen, eikä minulla ole juurikaan kokemusta koirista. Mies oli kuitenkin kertonut sen olevan kiltti ja tottelevainen yksilö, joten uskalsin tehdä lähempää tuttavuutta. Tullessamme takaisin sivutielle, jossa olin miehen viimeksi nähnyt, ei häntä enää löytynyt. Oli kai painellut metsään koiran perässä. Onnekseni koiran emäntä oli hälytetty apuun ja tuli pian paikalle omaansa noutamaan. Hieman jäi harmittamaan, etten enää tavoittanut tätä mukavaa miestä, koska olisin halunnut nähdä hänen ilmeensä ja helpotuksensa koiran löydyttyä. Ehkäpä tiemme kohtaavat vielä.

Matka jatkui. Jonkin ajan päästä tulin taas tienristeykseen ja emmin, lähtisinkö katsastamaan kyseistä tietä vai olisiko siellä taas umpikuja vastassa. Silloin olin näkevinäni lemmikkikanin pomppivan läheiseen ojaan ja lähdin tarkistamaan asiaa. Josko taas jonkun lemmikki olisi karannut ja kaipaisi pelastusta? Jonkin aikaa ihmeteltyäni tulin siihen tulokseen, että se saattoikin olla kissa ja ajattelin jatkaa matkaa. En päässyt liikkeelle, kun lähitalon mummo tuli ihmettelemään, mitä oikein etsin hänen pihamaaltaan. Selitin jotain sekavaa kanista tai kissasta, mutta en usko hänen täysin ymmärtäneen, mitä ajoin takaa. Tajusin sentään kysyä pohtimastani tiestä ja hän neuvoikin minulle hyvän reitin, jota pitkin pääsisin kiertämään peltojen viertä/metsän poikki isolle tiellä ja takaisin kotiin. Jatkoin siis taas matkaa ja vielä kertaalleen neuvoa kysyttyäni (jo neljäs kontaktinotto paikallisiin tällä lenkillä!) löysin mummon tarkoittaman kiertotien. Sitä pitkin tulikin lenkkeiltyä useaan otteeseen – molempiin suuntiin – kunnes tiet pehmenivät sateiden myötä siinä määrin, että tulevat lenkit on jätettävä kevääseen. Pakko vielä mainita että näin (tai kiinnitin huomiota) lenkin aikana myös ennätysmäärän eläimiä – peura, koira, kani/kissa, orava ja pari hevosta.

Miksi halusin kirjoittaa tästä nyt, monta viikkoa tapahtuneen jälkeen? No, eilen vaunulenkillä ohitseni pyöräili vanhempi naishenkilö, joka tervehti iloisesti ja pysähtyi juttelemaan. Pääni löi aluksi tyhjää, mutta puheen perusteella päättelin hänet samaksi mummeliksi, joka neuvoi minulle kiertotien. Tämä uudelleenkohtaaminen oli päivää piristävä hetki. Se sai myös miettimään: miksi on niin vaikeaa jutella tuntemattomien kanssa ja miksi sitä tapahtuu niin harvoin? Ehkä se on suomalaisessa kulttuurissa sisään kirjoitettuna, ettei turhia jutella etenkään jos ei tunneta. Tai sitten olen itse vain tavallista ujompi ottamaan kontaktia tuntemattomiin ihmisiin, joita en välttämättä tule enää tapaamaan. Joka tapauksessa nämä pienet kohtaamiset tuovat hyvää mieltä ja energiaa päivään. Jatkossakin siis silmät ja korvat auki ja mieli avoinna uusiin kohtaamisiin!

Huomenna voisin kirjoitella jostain herkkuruuasta, jota on tullut viikonlopun aikana tehtyä! (Tasan kuukausi jouluaattoon!)