Mitä me syömme? Osa 1

Blogin alusta asti olen halunnut kirjoittaa siitä, miten meidän perhe syö ja mitkä periaatteet ruokavalintojamme ohjaavat. Ajatuksena oli kirjoittaa hieno tieteellinen spektaakkeli aiheesta, mutta taidan nyt madaltaa rimaani hieman ja kirjoittaa ihan vain omin sanoin, mitä me - minä ja Mieheni - ruoasta ajattelemme. (Miehenalku ilmaisee kyllä selvästi mielipiteensä hän myös, mutta ei valitettavasti saa vielä toivoa mitä milläkin aterialla hänelle tarjoillaan.) Pitkä pätkä tästä tulee joka tapauksessa, joten toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti. Jotta sanamäärä pysyisi edes jotenkin kohtuudessa, on minun pakko jakaa tarina kahtia ja julkaista kahdessa osassa.

Reilut kaksi vuotta sitten söimme vielä perinteisen suomalaisen ohjeistuksen mukaisesti. Ruisleipää ja sydämelle terveelliseksi mainostettua kasvismargariinia kului kuten kellä tahansa normisuomalaisella. Miehen bravuuri oli tonnikalapasta ja minun bravuurini olivat itse tehdyt porkkanasämpylät. Emme miettineet ruoan laatua tai sisältöä sen tarkemmin, koska tärkeää oli lähinnä että ruoka maistui hyvältä. Ensitreffeillämme söimme vehnätortilloja ja ensimmäisen kesän aikana ahmimme jäätelöautosta ostamiamme herkkuja.

Se mitä näistä ajoista on nyt jäljellä, on vaatimus ruoan herkullisuudesta. Se mitä on tullut lisää, on huomion kiinnittäminen laatuun ja ruoka-aineiden valintaan. Reilut pari vuotta sitten katsoimme dokumenttielokuvan Ajan henki. Se on suomalaisten talkootyöllä ja pienellä budjetilla toteuttama pätkä, joka on saanut inspiraationsa kansainvälisestä Zeitgeist-liikkeestä. Dokumentti käsittelee suuria yhteiskunnallisia aiheita, voisiko jopa sanoa kipupisteitä. Se miten tämä liittyy meidän ruokavalioomme, on dokumentissa haastateltu lääkäri Antti Heikkilä. Hän puhui mm. länsimaisen ruokavalion vaikutuksesta terveyteemme ja sairastumiseemme, ja muistan lähinnä hänen lausahduksensa siitä, että esimerkiksi hyvin yleistynyt syöpä on "man made disease" eli ihmisten elintavoillaan aiheuttama sairaus. Tämä ajatus herätti ja sai ottamaan selvää, kuka tämä Heikkilä oikein oli ja millaisia asioita hän ajaa. Ja ennen kaikkea, miten paljon ja millä tavoin syömämme ruoka oikeasti vaikuttaa terveyteemme?

Tiemme johti siis Suomen tunnetuimman vähähiilihydraattisen (VHH) ruokavalion puolestapuhujan blogin ja kirjojen ääreen. Samoihin aikoihin löysimme ruotsalaisen VHH-ajattelijan, ruotsalaisittain LCHF (engl. sanoista: low carb high fat), lääkäri Andreas Eenfeldtin, jonka kirjan Ruokavallankumous luimme. Myös hän pitää blogia, nimellä Kostdoktorn. Näiden kahden herran ruokavalioajatukset eivät mene ihan yks yhteen, mutta heidän kirjoistaan ammensimme tärkeää tietoa omaan ruokavaliomuutokseemme.

Vakuutuimme aiheesta ja siirryimme noudattamaan vähähiilihydraattista ruokavaliota. En halua käyttää sanaa karppaus, koska roskamediassa se on ymmärretty täysin väärin ja karppaajia pidetään lähinnä pelleinä. Mutta siis, karsimme ruokavaliostamme pois leivän, perunan, pastan, riisin, sokerin, maidon ynnä muun lähinnä hiilihydraatteja sisältävän sapuskan. Pastan ja muut lisukkeet korvasimme salaatilla ja kasviksilla, kuten kukkakaalilla ja parsakaalilla. Kaupan leivän tilalle teimme silloin tällöin mantelileipää, jota jo blogissanikin mainostin. Maustetut jogurtit vaihtuivat rasvaisempiin versioihin, turkkijuguun ja rasvaisempaan rahkaan. Aamupalat muuttuivat kaurapuurosta ja ruisleivästä kananmuniin (ja joskus myös pekoniin tai makkaraan).

Ajatuksena siis on, että liika hiilihydraatti nostaa verensokerin pilviin ja lisää insuliinin eritystä, jonka tehtävänä on laskea verensokeria. Tälläiset vaihtelut eivät ole terveydelle edullisia, mutta sen lisäksi insuliini varastoi rasvaa, ollen olennaisena osana lihomisprosessissa. Mielestäni kuulostaa järkevältä kiinnittää huomiota siihen, mitä suustaan alas laittaa. Jos ravinto sisältää vähemmän hiilihydraatteja, pysyy verensokeri tasaisempana eikä insuliinipiikkejä tai verensokerin nousuja tule. Vähähiilihydraattinen ruoka sisältää käytännössä enemmän rasvaa, joten se myös pitää paremmin kylläisenä. Ajatuksena on syödä vähemmän prosessoituja tuotteita. Margariini siis vaihdetaan voihin, rasvattomiksi käsitellyt maitotuotteet täysrasvaisiin, suositaan luomua ja niin päin pois. Vähähiilihydraattinen ei suinkaan tarkoita samaa kuin hiilihydraatiton, ja onkin eri koulukuntia siinä, minkä verran hiilihydraatteja on sopiva määrä. Jotkut pitävät 100-150 gramman päivittäistä määrää itselleen sopivana, toiset pitävät määrän alle 20 grammassa. Tapoja on monia ja liian tarkasta laskemisesta saa vain päänsä kipeäksi ja stressitasot kattoon.

Tämä oli ensimmäinen isompi, ja ehkäpä se isoin, ruokavallankumous meidän keittiössämme. Pikku hiljaa tuli luonnolliseksi sivuuttaa kaupassa leipä- ja keksihyllyt ja jättää jäätelöt pakastealtaaseen. Kasvisten käyttö lisääntyi ja tuli etsittyä uusia ruokaohjeita, joiden avulla kokata vähemmillä hiilihydraateilla. Matka kohti sitä omaa ruokavaliota ja ruoka-ajattelua oli kuitenkin vielä kesken ja haki muotoaan, josta lisää seuraavassa postauksessa.

Lisää talvimaisemaa vaunulenkiltä. Rakastan puita ja lumiset puut ovat erityisen kauniita!