perjantai 3. tammikuuta 2014

Raakaa suklaata

Saimme joululahjaksi raakasuklaapakkauksen ja pitihän se päästä "tuhoamaan" jo vuoden vaihteessa. Meillä kun ei Miehen kanssa ole tapana odotella. Ostimme vastaavan pakkauksen kaksi vuotta sitten joululahjaksi Miehen kotijoukoille (ja tokihan se piti testata heti silloin), joten raakasuklaan erinomaisuus oli tiedossa. Olemme sen jälkeen tehneet suklaata muutamaan otteeseen ilman vastaavaa valmispakkausta eli ostaneet erikseen raakakaakaon, kaakaovoin ym. tarvittavat. Hyvää on tullut sitäkin kautta, makeutus on tosin se, mikä vaatii vielä harjoittelua.

Näin sitä suklaata tehtiin muutama päivä sitten:

Raakasuklaapakkaus sisälsi pullon agavesiirapppia, pussin gojimarjoja, purkin neitsytkookosöljyä, muotteja ja seoksen kaakaovoita, raakakaakaota, lucumaa, macaa ja kalaharin suolaa. Pakkauksen kääntöpuolella oli ohjeet, joiden mukaan toimia. Referoin ne nyt tähän omin lisäyksin ja tilannekuvin.


Sulata kookosöljy vesihauteessa. Pakkauksen mukaan pelkkä kuuma vesi kulhossa riittäisi, eli öljypurkki siihen sulamaan. Me saimme siten sulamisprosessin alkuun, mutta loppu öljy oli kaadettava kulhoon ja kulho liedellä olevan kattilan päälle vesihauteeseen. Kookosöljy on huoneenlämmössä yleensä kiinteää, mutta sulaa nopeasti lämmitettäessä. Sen sulamispiste on noin 25 astetta, eli esimerkiksi lieden lähellä säilytettäessä saattaa olla nestemäisenä jatkuvasti. Toki joissain talouksissa saattaa sisälämpötila olla tuon verran aina. Ei kuitenkaan meillä.


Agavesiirappi näkyy kuvassa tummana.
 Kun kookosöljy on sulanut, lisää joukkoon agavesiirappi. Olemme joskus käyttäneet makeutukseen steviaa ja hunajaa. Stevialla on oma ominainen makunsa, joka saattaa liikaa käytettäessä puskea läpi. Hunajan huono puoli on, ettei se liukene kunnolla joten suklaan jähmettyessä se saattaa valahtaa pohjalle.


Lisää joukkoon kuiva-ainekset ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Hienommat aineet sekoittuvat sellaisenaan, mutta joukossa oleva kaakaovoi vaatii liuetakseen hieman lämpöä. Seosta ei saa kuitenkaan kuumentaa liikaa, etteivät terveelliset ainesosat tuhoudu.


Pähkinät saa murskattua helposti morttelissa.
Oma lisäys: murskaa kourallinen pähkinöitä ja paahda pannulla, jotta ne saavat hieman väriä ja makua. Pähkinät antavat suklaalle rakennetta ja makua ja ovat hyvä lisä gojimarjoille.



Kaada suklaaseos muotteihin, ja lisää gojimarjat ja pähkinät. Makua tuomaan voi lisätä toki muutakin, kuten rusinoita, eri mausteita, kaakaonibsejä tai kookoshiutaleita. Tai syödä suklaan sellaisenaan, ilman lisukkeita. Muotit jääkaappiin jähmettymään ja sen jälkeen nautitaan! Meillä seos ei mahtunut muotteihin, vaan teimme lisäksi yksittäisen isomman suklaapalan erilliseen syvään lautaseen. Myös silikoniset jääpalamuotit toimivat suklaamuotteina hyvin.


Loppuun vielä esimerkkiohje ilman pakkausta tehtävään raakasuklaaseen. Tällä me olemme saaneet hyvää tulosta aikaan!



Raakasuklaa

-2 dl kaakaovoi
-1 dl kookosöljy
-1 dl raakakaakaojauhe
-juokseva hunaja
-siirappi
-stevia
-murskattuja pähkinöitä
-hienonnettuja mintunlehtiä
-suolaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä mietit?