Suhteeni ruokaan

Minun on ollut jo (blogini historian mittakaavassa) pitkään tarkoitus kirjoittaa tarkemmin siitä, miten meidän perhe syö ja miksi. Ruokavalioita on laidasta laitaan ja virallisia suosituksia ulottuen ainakin sinne toiseen laitaan.

Haluan aluksi pohdiskella hieman menneitä, eli mistä minun ruoka-ajatteluni on lähtenyt liikkeelle ja miten se on muuttunut. Luvassa on siis paljastuksia, joista en ole puhunut ääneen montaakaan kertaa. Toivottavasti voin tämän myötä jättää nämä asiat taakseni ja jatkaa eteepäin sillä hyvällä tiellä, jonka olen onnistunut löytämään.

Olen aina ollut jonkin verran normaalipainon yläpuolella. Teini-iässä se alkoi vaivata siinä määrin, että ajatukset laihduttamisesta heräsivät. Lukion kolmannella lähdin kaverini kanssa Painonvartijoiden ryhmään mukaan ja sainkin karistettua reilut 10 kg. Siitä se kierre sitten lähti. Koko aikuisiän olen lueskellut erilaisista dieeteistä ja laihdutuskeinoista, kokeillen mm. Painonvartijoita, kaalikeittokuuria ja nutrausta. Välillä paino onkin lähtenyt hienosti laskemaan, palaten luonnollisesti pian entisiin lukemiinsa - ja ylikin. Olen jojoillut eestaas noin 20 kg sisällä.

Yleinen ajatukseni on ollut, että laske kalorit ja syö mahdollisimman paljon kevyttuotteita ja valitse aina vähäkaloriset vaihtoehdot. Tämähän on se yleinen ohje, jota kaikissa lehdissäkin toitotetaan. Niinpä minäkin olin light-tuotteiden suurkuluttaja vielä muutama vuosi sitten. Kevytjogurttia kului aamu-, väli- ja iltapaloilla (välillä paljonkin, koska eihän se lihota!), suosin ruisleipää, näkkileipää ja hapankorppuja, joiden päälle kasasin mahdollisimman vähärasvaista margariinia ja kalkkunaleikkelettä. Puuroon ja herkkuihin lisäsin makeutusainetta sokerin sijaan, koska siinähän ei ole kaloreita! Opiskeluaikana tentteihin lukiessa join suuret määrät light-colaa ja energiajuomia, että mieli pysyisi virkeänä. Kävin siis aspartaamilla ja kevytlevitteillä, joten ei mikään ihme, että toinen käsi haki kalorivajeeseen täydennystä herkkuosastolta. Tämä yhdistettynä liian vähäisiin uniin, satunnaiseen liikuntaan ja opiskelijabileisiin, on hyvin kaukana siitä miten pyrin elämään nyt.

Suhteeni ruokaan oli pitkään epätasapainossa. Himoitsin erityisesti makeita herkkuja, mutta samalla ahdistuin ajatuksesta, koska tiesin niiden lihottavan. Pyrin syömään kevyesti laihtuakseni, mutta samalla tein epäterveellisiä valintoja, jotka eivät pitäneet minua kylläisenä. Kaikesta piti tehdä ohjetta reilummat annokset, koska halusin syödä paljon. Usein santsasin, mikä oli ristiriidassa laihdutuspyrkimysteni kanssa. Mukaan tuli ajoittaisia ahmimiskohtauksia, jolloin hamstrasin herkkuja kaupasta (tuntien jo kassalla huonoa omaatuntoa tulevasta) ja söin ne kaikessa hiljaisuudessa itsekseni. Siitä seuraavaa morkkista yritin korjata liikkumalla useita tunteja, jotta saisin korjattua tekemäni vahingon. Purin ahdistustani paperille ja vannoin aloittavani "paremman" (vähäkalorisen) ruokavalion huomenna. Olin tyypillinen tunnesyöppö, eli söin niin ahdistukseen, iloon, väsymykseen kuin suruunkin. Pahimmat vuodet tällä saralla ajoittuivat opiskeluaikaan, jolloin elin pääosin sinkkuna ja painin ylikilojeni kanssa. Lopullinen muutos tapahtui pari vuotta sitten, kun seurustelimme Miehen kanssa ensimmäistä syksyä ja pistimme yhdessä ruokavaliomme uusiksi. Myös muu elämä on tällä hetkellä paremmin tasapainossa, joten tällaista ahmimistarvetta ei enää esiinny.

Tunnesyöjä olen jollain tasolla edelleen, enkä usko sen koskaan muuttuvan. Onneksi tämä päänsisäinen kamppailu on tullut vuosien mittaan yhä selvemmäksi ja pystyn jo käymään itseni kanssa keskustelua valinnoista. Myös Mies on omiaan palauttamaan minut maan tasalle, jos olen kaupassa ehdottelemassa herkkuosastolle suuntaamista. Tätä tapahtuu tosin nykyään harvemmin ja karkkihyllystä tarttuu mukaan vain noin 80 % tummaa suklaata.

Syön nykyään paljon fiksummin ja oikeaa ruokaa. Liian tiukka herkuttomuus ei sovi minulle, mutta herkkujen laatuun on tullut suurta parannusta. Puolen kilon irtokarkit ja maitosuklaalevyt ovat vaihtuneet pariin palaan tummaa suklaata, kookosöljyyn ja muutamaan pähkinään. Myös kuivatut luumut ovat herkkua. Leivonnaiset, joita nykyään teen, sisältävät entistä vähemmän sokeria ja ovat gluteenittomia ja useimmiten myös maidottomia. Myös se määrä mitä näitä itse tehtyjä tulee syötyä, on varsin maltillinen. Tykkään leipoa ja tehdä jälkiruokia, joten onneksi minulla on Mies niitä kannassani jakamassa. Voin siis syöttää hänelle suurimman osan. ;)

Halusin kirjoittaa nämä asiat auki, ennen kuin kerron tarkemmin siitä missä mennään nyt. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että olen päässyt kauas niistä entisistä tottumuksistani, joita pidin terveellisinä ja oikeina. Ja silti ihmettelin, miksen voinut hyvin ja päässyt hyvään kuntoon. Nyt ymmärrän mikä mätti omalla kohdallani, enkä voisi kuvitellakaan palaavani enää entiseen. Tästä on hyvä jatkaa!

Loppuun vielä talvinen kuva vaunulenkiltä. Kylmää ja kaunista!