Oma sali, paras sali!

Talomme on perinteinen rintamamiestalo vuodelta 1956. Tilaa on kolmessa kerroksessa, joista keskimmäinen luonnollisesti aktiivisimmassa käytössä. Siinä sijaitsevat keittiö, olohuone ja makuuhuone. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta ja remonttia odottava vessa, sekä ullakkotilaa säilytykseen. Kellarikerroksesta löytyy kodinhoitohuone, pesutilat ja sauna. Mutta ei siinä vielä kaikki. Kellarissa on myös kaksi kylmää varastotilaa, joista toiselle Mies keksi jo ensimmäisellä käyntikerralla käyttöä. Haaveissa oli oma pieni kuntosali talon kellariin - sitten jossain vaiheessa. Kunhan ensin eristäisimme seinät ja lattian, jotta siellä tarkenisi treenata. Ja sitten tarvitaan vielä välineet, totta kai.

Koska tapanamme ei ole odotella, tuli unelmasta totta jo pian Miehenalun synnyttyä. Toinen kellaritiloista raivattiin edellisten asukkaiden romuista ja sinne haettiin Tori.fi:n kautta löytynyt varustus. Samalta myyjältä saimme hyvään hintaan power rack -telineen, pari tankoa, penkin, kasan levypainoja, muutaman kumimaton ja käsipainot. Kaupan päälle tuli vielä aikansa elänyt nyrkkeilysäkki, joka odottaa vielä loppusijoituspaikkaansa. Kaiken kaikkiaan tarvittavat välineet perustreenin kannalta. Painoja täydennettiin myöhemmin vielä toisen myyjän ja alan liikkeen avustuksella, jotta myös pienempiä painoja olisi saatavilla. Lämmittelyyn sopiva laitteisto puuttuu vielä. Haussa olisi hyvä soutulaite.

Perusjutuilla pärjää pitkälle.

Joulun alennusmyynneistä löytyi halvat poppivehkeet, jotka luovat lisämotivaatiota.
Lämmityslaite takaa sen, että salilla tarkenee. Ainakin pikkupakkasilla.

 Vaikka tämä kotisali on ollut käytössäni jo useamman kuukauden, on treenaaminen ollut hyvinkin satunnaista. Nyt aion kuitenkin ryhdistäytyä, onhan uusi vuosi ja kaikkea... Niinpä niin, rantakuntoon 2014 - been there, done that! Tainno, ajatellut asiaa ennenkin, tavoitteisiin pääsemättä. Siispä en aseta itselleni mitään sen tarkempia tavoitteita, kuin että motivoidun treenaamaan ja katson mitä siitä seuraa.

Mies oli ystävällinen ja suunnitteli minulle saliohjelman, jotta treenaamiseen tulisi jotain mieltä. Seuraavin sävelin mennään siis seuraavat kolme kuukautta, jonka jälkeen tarkastellaan sisältöä uudemman kerran. (Toki muutoksia voi tehdä matkan varrella, jos jokin juttu ei vaan toimi.) Treeni on jaettu neljään osaan ja tavoitteena on laskeutua kellaritreeneihin 3-4 kertaa viikossa. Näillä mennään (suluissa ensimmäisen kerran aloituspainot):

1a. (jalat): kyykky 3x10(x22), lantionnostot tangosta roikkuen 4x20, kylkitaivutukset tangolla 3x10(x17,5) molemmin puolin.

2a. (yläkroppa): penkki 3x10(x24,5), ranskalainen punnerrus tangolla 3x8(x15), vipunostot 3x15(x5).

1b. (jalat): maastaveto 4x8(x52), askelkyykky 3x10(x10) molemmille jaloille, vatsat vaihtelevin liikkein.

2b. (yläkroppa): pystypunnerrus 3x12(x15), kapea penkki 3x8(x22), hauiskääntö vaihtelevin liikkein.

Olen aina inhonnut isojen jalkaliikkeiden tekemistä, koska niissä on pakko astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Oma pää tulee niissä tielle ennen kuin lihakset pettävät. Kyykkyjä olen tehnyt aiemmin lähinnä smithissä, tosin siitäkin muutama vuosi aikaa. Maastavetoa olen alkanut harjoitella vasta täällä kotisalilla. Penkkipunnerrusta tein myös siihen tarkoitetussa laitteessa, ennen kuin aloin harjoitella vapaalla tangolla pari vuotta sitten. Kuitenkin, taukoa siitäkin yli vuosi raskauden myötä (tekosyynsä kullakin). Siispä aloituspainot ovat vielä melko alhaisia, mutta maasta se pienikin ponnistaa!

Aina yhtä huvittava näky, pienimmät mahdolliset lisäpainot. 1.1.2014 penkkipunnerrus 24,5 kg. Suunta ylöspäin.

Saliharrastuksen sovittaminen vauva-arkeen ei aina ole aivan yksinkertaista, aikataulullisesti. Kotona sijaitsevan salin kohdalla harjoittelun estymiseen ei pitäisi olla mitään (teko)syitä. Saliharrastus on kiva yhteinen harrastus Mieheni kanssa, joten pyrimme pääsemään sinne samaan aikaan. Miehenalku ei kuitenkaan aina ole samaa mieltä, eli nukuttamisyrityksistä huolimatta ei nuku niin pitkää pätkää (ja sopivaan aikaan), että harrastaminen onnistuisi aikuisten kesken. No, onneksi poika viihtyy hyvin sitterissään.

Ja jos sitterissä istuminen alkaa puuduttaa, voi aina toinen meistä pitää häntä sylissä sillä aikaa kun toinen nostaa rautaa. Tästä tulikin koko perheen yhteinen harrastus!